Rasisteille on helppo nauraa, mutta veteraanit on Suomen suurin tabu

Teemu Vesterinen on pitkän linjan suomalaiskoomikko. Riikka Kaakkurivaara / Keskisuomalainen

Heikki Kärki

Isoja, kaljupäisiä ja huppareihin pukeutuneita miehiä ei voinut olla huomaamatta. Soldiers of Odin.

Katupartion jäseniä saapui lokakuussa viettämään iltaa kemiläisen Cafe Chilloutin stand up -klubille, mikä ei riemastuttanut yhtä illan esiintyjistä. Espoolaiskoomikko Pietari Vihula, 23, oli aikonut käsitellä jutuissaan odineita.

– Alkoi jännittää hirveästi, kun huomasin heidät. Vedin Soldiers of Odinia koskevan kohdan listastani yli, Vihula muistelee.

Kun hänen vuoronsa tuli, alkoi eturivistä kuulua humalaisten miesten huutelua. Vihula reagoi häiriköihin impulsiivisesti ja tokaisi:

– Jaahas. Ilmeisesti Odinin soturit ovat tulleet paikalle edustamaan.

Yleisö repesi nauruun, Odin-vaatteisiin pukeutuneet körmyt mukaan lukien. Vihula päätti sittenkin esittää Odin-juttunsa. Ennakkoluulot katupartiolaisten tosikkomaisuutta kohtaan karisivat viimeistään keikan jälkeen, kun miehet tulivat kättelemään ja kiittelemään Vihulaa hauskasta illasta.

– Minusta se tapaus oli esimerkki huumorin voimasta.

KirjailijaKari Hotakainen arvioi Raymond-lehden kolumnissaan, että huumori on Suomeen pesiytyneen vihapuheen ensimmäinen uhri. Verkkokeskustelujen meuhkaaminen on muuttanut yhteiskunnallista ilmapiiriä niin totiseksi, että monet ovat menettäneet kyvyn nauraa itselleen tai nähdä huvittavia asioita ympärillään.

– Kari on oikeassa, iranilaistaustainen koomikko Ali Jahangiri, 34, sanoo.

– Kun ihmiset alkavat loukkaantua herkästi, koomikot ja muut esittävän taiteen tekijät ovat ensimmäisiä, jotka kärsivät. Ihmiset alkavat sanoa, että ”noin ei voi tehdä”. ”Tuosta asiasta ei saa tehdä komiikkaa.”

Tällöin sörkitään Jahangirin mukaan yhtä tärkeimmistä ihmisoikeuksista – sananvapautta. Komiikka oli jo keskiajan hovinarrien aikaan tapa käsitellä yhteiskunnallisia kipupisteitä, kritisoida valtasuhteita ja kommentoida politiikkaa. Narrit saivat sanoa myös sellaisia asioita, jotka olisivat muiden sanomana aiheuttaneet paheksuntaa.

Näistä perinteistä pitäisi Jahangirin mukaan pystyä pitämään kiinni. Koomikoilta kysytään usein, mistä saa tehdä huumoria, mutta Jahangirin mielestä kysymys on väärin aseteltu. Oikea kysymys on, mikä on hauskaa.

– Koomikolla on oikeus tehdä kaikesta komiikkaa, mutta hänellä on myös vastuu olla hauska, Jahangiri linjaa.

Vihapuhetta, pakolaiskriisiä, talouskriisiä, mielenosoituksia, vastakkainasettelua... Uutisten ja sosiaalisen median perusteella Suomi vaikuttaa vuonna 2016 synkältä, vakavamieliseltä ja kahtia jakautuneelta kansakunnalta.

Voisiko huumori olla keino selvitä kriisien yli? Onko komiikka tärkeämpää silloin, kun yhteiskunta alkaa kärjistyä? Ainakin Kemin odineiden tapaus paljastaa, että huumori voi auttaa ihmisiä kohtaamaan ennakkoluuloja ja nauramaan niille.

– Komiikka voi lieventää vaikeisiin asioihin liittyviä jännitteitä, Jahangiri sanoo.

– Mutta rasismi ja maahanmuutto ovat vielä aika helppoja teemoja. Vasta silloin, jos minä käsittelen sotaveteraaneja ja itsenäisyyttä, aletaan kysellä, että kuka sinä luulet olevasi.

Pitkän linjan suomalaiskoomikko Teemu Vesterinen, 38, on Jahnagirin kanssa samoilla linjoilla. Hän perusti ensimmäisen stand up -klubinsa Jyväskylään vuonna 2001 ja on ollut sen jälkeen tekemässä komiikkaa niin lavoilla, radiossa kuin televisiossakin. Vuonna 2012 Vesterinen oli perustamassa syvällisempään ja yhteiskunnallisempaan stand up -komiikkaan keskittyvää Paukutusjengiä.

– Milloin ihmiset tarvitsevat venttiiliä tunteilleen? Silloin kun menee huonosti, Vesterinen pohtii yhteiskunnallista ilmapiiriä.

Hän muistelee olleensa keikalla heti jonkin Suomessa sattuneen kouluampumisen jälkeen. Yleisö nauroi niin innokkaasti, että Vesterinen ajatteli ensin olevansa itse harvinaisen hyvässä iskussa. Sitten hän ymmärsi, ettei reaktio johdu komiikasta vaan traagisista tapahtumista.

– Järkytys oli niin suuri, että ihmiset tarvitsivat paikan ja mahdollisuuden päästä purkamaan tunteitaan naurun muodossa. Itku ja nauru eivät ole hirveän kaukana toisistaan.

Vesterinen ei kuitenkaan allekirjoita sitä, että huumori olisi talouslaman ja muun yhteiskunnallisen synkistelyn keskellä erityisen merkittävää. Ei, koska hänen mukaansa huumori on tärkeää aina.

– Nyt yhteiskunnallista huumoria on kuitenkin helpompi tehdä, kun asiat ovat kärjistyneet. Aiheita riittää, Vesterinen pohtii.

Rasismi, turvapaikanhakijat ja muut uutisten kestoaiheet ovatkin olleet jo pitkään suomalaiskoomikoiden peruskauraa, mikä on vaikuttanut myös kansalaiskeskusteluun stand up -lavojen ulkopuolella. Esimerkiksi Jahangirista on tullut tietynlainen mielipideautomaatti, joka kommentoi asioita myös vakavammissa yhteyksissä.

Toisaalta myös hänen komiikassaan on vakava ulottuvuus.

– Minulle on tärkeää miettiä sitä, menenkö lavalle vahvistamaan perinteistä käsitystä maahanmuuttajista vai pyrinkö hajottamaan ennakkoluuloja. Naurammeko maahanmuuttajille vai naurammeko ennakkoluuloillemme, Jahangiri sanoo.

 

Yhteiskunnallisen huumorin historia on Suomessa suhteellisen ohut. Televisiossa on ollut jonkin verran poliittista satiiria, kuten Iltalypsy, Itse Valtiaat tai nykyisin pyörivät Yle­Leaks ja Noin viikon uutiset, mutta huumorin valtavirta ei ole koskaan ollut erityisen kantaaottavaa.

Lisäksi tutkimus huumorin yhteiskunnallisesta merkityksestä on lähes olematonta. Vertailun vuoksi esimerkiksi brittiläisellä huumorilla on arvioitu olleen merkittävä rooli luokkayhteiskunnan tai siirtomaa-aikojen kipupisteiden kansallisessa käsittelyssä.

Myös suomalaisilla on tarve nauraa vakaville asioille, minkä voi päätellä Paukutusjengin suosiosta. Vaikka suurinta stand up -bisnestä tehdään ketään ärsyttämättömillä jutuilla, osa yleisöstä haluaa huumorilta enemmän.

– Yhteiskunnallinen stand up voi hämmentää niitä, jotka odottavat vain nauruja. Mutta koko ajan on enemmän niitä ihmisiä, jotka odottavat sekä naurua että sitä, että heidän ajatuksiaan vähän härkitään, Vesterinen sanoo.

Härkkimistäpitäisi Vesterisen mukaan tehdä vieläkin rohkeammin ja kaikista mahdollisista aiheista. Toistaiseksi suomalaiset koomikot ovat tyytyneet naureskelemaan maahanmuuttokriitikoille, mutta Vesterisen mielestä pitäisi ”aukoa päätä tasapuolisesti kaikille”.

– Kahtiajako on koomikoillekin uutta, Vesterinen sanoo.

– Sitä paitsi Suomeen mahtuisi rankempaakin huumoria. Ihmiset tykkäävät, että joku on röyhkeydessään askeleen edellä kaikkia.

Samalla koomikon pitää kuitenkin tietää, mitä tekee. Herkkien asioiden käsittelyssä vaaditaan hauskuuden lisäksi herkkyyttä ja lämpöä.

– Esimerkiksi sotaveteraanit ovat edelleen tabu. Jos koomikko sanoo humalaiselle ihmiselle sanan veteraani, se kuullaan helposti niin, että nyt vittuillaan minun isoisälleni.

Peruskoulua käsittelevät Vesterisen jutut ovat esimerkki komiikasta, jolla on muutakin sanomaa kuin vitsailu. Huumori voi paljastaa yhteiskunnallisten instituutioiden ongelmia tai saada vakiintuneet toimintatavat näyttämään hölmöiltä. Ja kuten Jahangiri sanoo, huumorin avulla voidaan kyseenalaistaa vallanpitäjien asemaa. Niin kuin Charlie Chaplin teki Diktaattori-elokuvassa Adolf Hitlerille.

Jahangiri ei halua lokeroida jutuissaan ihmisiä rasistien tai maahanmuuttajien kaltaisiin ryhmiin vaan puhuu mieluummin yksittäisistä ihmisistä, jotka edustavat jotain tiettyä ajatusta.

– Timo Soini, Jussi Halla-aho, Teuvo Hakkarainen... Onneksi Suomessa riittää tällaisia ihmisiä, Jahangiri naurahtaa.

– Tuon komiikassani esiin niitä asioita, joilla he ovat saavuttaneet valtansa. Jos esimerkiksi Päivi Räsänen on saanut uskonnon kautta valtaa, jonka avulla hän voi määritellä toisten ihmisten ihmisyyttä tai ihmisoikeuksia, niin se on minusta aika iso asia.

Huumori on venttiili myös arkeen liittyville tunteille. Niko Kivelän juttu pojastaan Niilosta tuulettaa pikkulasten vanhempien ajatuksia.

– Joku superpsykiatri oli tullut kiittelemään Nikoa, että teet tärkeää työtä. Koomikko antaa muillekin luvan sanoa ääneen asioita, jotka voivat tuntua vaikeilta, Vesterinen muistelee.

Nina Pyykkönen ei ehkä tunnustaudu superpsykiatriksi, mutta hän on psykoterapian erikoispsykologi, yksilö- ja ryhmäpsykoterapeutti, työnohjaaja ja Turun yliopiston tutkija. Pyykkönen vahvistaa huumorin merkityksen arjen voimavarana.

– Huumori kuuluu psykologisesti kehittyneempiin, niin sanottuihin terveisiin keinoihin, joiden avulla ihmiset voivat säädellä sisäistä tasapainoaan, Pyykkönen kertoo.

– Huumori on joustavampi ja vähemmän todellisuutta vääristävä tapa käsitellä asioita kuin varhaiset puolustuskeinot, esimerkiksi kieltäminen tai torjunta.

Huumorintajua voi myös kehittää.

– Kun ihminen kypsyy ja vahvistuu sisäisesti, hän alkaa usein myös löytää huumorin.

Huumorin kanssa on kuitenkin syytä olla tarkkana. Pyykkösen mukaan pitää erottaa se, käytetäänkö huumoria arkisten vastoinkäymisten suodattamiseen vai vaikeiden tunteiden kieltämiseen. Ihmiset voivat lyödä kipeitä asioita leikiksi, jotta eivät joutuisi kohtaamaan niitä.

– Tällöin kieltäminen on puettu huumorin valeasuun, Pyykkönen varoittaa.

Toisaalta erilaiselle huumorille on erilaiset tilanteensa. Tutkimusten mukaan muun muassa hoito-, kriisi- ja pelastustyöntekijät käyttävät usein huumoria keinona käsitellä työssään vastaan tulevia vaikeuksia. Vaikka ambulanssin ensihoitaja viljelee kollegojen kanssa mustaa huumoria, sen ei tarvitse tarkoittaa, etteikö hoitaja pystyisi käsittelemään vaikeita tunteitaan.

– Se voidaan tehdä myöhemmin, esimerkiksi työyhteisöpalaverissa tai työnohjauksessa.

Huumorin käyttö vaatii myös tunneälyä ja herkkyyttä. Jos stand up -koomikot joutuvat pohtimaan sitä, kuinka vitsailla veteraaneista, pitää myös arjen hassuttelijoiden pohtia, mille nauretaan ja miten. Tehdäänkö vitseillä joku naurunalaiseksi, tai käytetäänkö huumoria vallan välineenä?

– Huumorin tarkoituksena ei saa olla se, että nostetaan itseä toisten yläpuolelle, loukataan tai kostetaan, Pyykkönen sanoo.

Huumorinmerkityksestä voidaan tietysti olla monta mieltä. Monet tosikot pärjäävät elämässään mainiosti, eikä yhteiskunnallisia ongelmia ratkaista pelkästään nauramalla niille. Chaplin ei voittanut Hitleriä vaan siihen tarvittiin miljoonia sotilaita.

Jahangiri myöntää, että komiikalla ei muuteta maail­maa, vaikka hän uransa alussa niin ajattelikin.

– Mietitään ensin niitä tuhansia loistavia koomikoita, joita maailmassa on ollut. Sitten mietitään niitä ongelmia, joiden kanssa maailmassa edelleen painitaan... En tiedä, onko komiikka ratkaissut yhtään mitään, Jahangiri puntaroi.

Ja alkaa sitten nauraa. Kenties juuri siihen tiivistyy huumorin suurin voima. Tutkimusten mukaan nauru lieventää stressiä, torjuu negatiivisia tunteita, vähentää kipuja ja vaikuttaa positiivisesti sydämen, hengityksen ja lihaksiston terveyteen.

Lisäksi nauru on kärjistyneessäkin yhteiskunnassa tasa-arvoinen. Se tekee hyvää niin vihervasemmistolaisille hipstereille kuin Odinin sotureillekin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut