Luonnonsuojelijat: Susia ohjataan kohti asutusta kaatolupien saamiseksi

Satu Saarelainen tutki Kelmi-koiran kanssa suden jälkiä. Pauliina Leikas

Teksti: Sampsa Oinaala, kuvat: Pauliina Leikas

Pellon reunassa on röykkiö sianruhoja. Vastakkaisessa reunassa on kaksi kojua, joiden ampuma-aukot osoittavat suoraan haaskalle.

– Tämä on ilmeisesti ilmoitettu viranomaisille pienpedoille tarkoitettuna haaskana, mutta lihaa on valtava määrä, Satu Saarelainen ihmettelee.

Jäljistä päätellen liha kiinnostaa isompiakin petoja. Tuoreeseen lumeen ovat painuneet selvät suden jäljet. Lähimpään asuttuun taloon on muutamia satoja metrejä ja Sonkajärven kirkolle alle kymmenen kilometriä. Viereisessä mäessä lapset ovat laskeneet pulkalla.

– Kolmella pihahavainnolla saa karkotusluvan. Susia houkutellaan tahallaan asutuksen liepeille. Kun totutetaan sudet syömään sikaa, niitä alkavat kiinnostaa myös linnuille tarjottavat läskinpalat talojen pihoilla, Saarelainen harmittelee.

Marko Kettunen haluaa ikuistaa haaskan mutta päätyykin itse kuvaan.

– Siellä on kamera, Saarelainen huikkaa.

Myöhäistä. Kohta haaskan laittaja saa ihmetellä Kettusen pärstää riistakamerastaan.

 

Satu Saarelainen ja Marko Kettunen kuuluvat Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiirin suurpetoryhmään. Aktiiveja on Itä-Suomen alueella kaikkiaan kymmenkunta.

– Asumme eri puolilla, ja kukin saa tietoa omasta alueestaan, Kettunen kuvailee.

Kaikki alkoi susiretkeilystä. Satu ja Marko sekä Markon puoliso Heli Immonen ovat kierrelleet susireviireillä kymmenisen vuotta. He ovat päässeet näkemäänkin harmaaturkkeja useita kertoja. Monesti myös Markon ja Helin lapset ovat osallistuneet retkille.

Retkeilyn luonne alkoi muuttua, kun suden ystävät törmäsivät kerta toisensa jälkeen susilaumojen liepeillä samoihin naamoihin. Näillä miehillä oli yleensä toisenlaiset tavoitteet. Takakontista löytyi kuvauskaluston sijaan myrkkyä tai aseita.

– Metsästäjät ovat tulleet sanomaan ihan suoraan, että ovat susien perässä. Kohtaamme säännöllisesti tätä porukkaa, Kettunen kertoo.

Susien bongaajista tuli tarkkailijoita, jotka pyrkivät pitämään salametsästäjiä silmällä ja sotkemaan omalla läsnäolollaan metsästäjien suunnitelmat susien mailla.

 

<img src="http://www.savonsanomat.fi/incoming/2016/01/23/5540690.jpg/BINARY/5540690.jpg" width="100%"></img> 

Marko Kettunen ja Satu Saarelainen löysivät suuren haaskan maatalon lähistöltä.

 

Retki jatkuu pitkin metsäteitä. Kettunen höllää vähän väliä kaasua, sivuikkunoista kurkitaan tottuneesti jälkiä. Tuossa on mennyt ilves. Tuossa taitaa taas olla suden jotos.

Alueella liikkuneelta metsästäjältä on tullut vihiä, että susia on hätyytetty moottorikelkoilla. Se osoittautuu todeksi. Kelkalla on rytyytetty lähes lumettomalla turvesuolla sinne tänne. Taimikkoakin on tuhoutunut telan alle.

Saarelainen bongaa lumesta ontuvan suden jäljet. Yhdestä tassusta on jäänyt vain hentoiset painaumat merkkinä siitä, että eläin ei astu sillä täydellä painollaan.

Polveileva reitti kulkee pitkin asumattomia saloseutuja. Löytyy haaskoja ja petokojuja. Pohditaan, onko kojun seinässä oleva aukko kuvaamista vai ampumista varten.

Joka paikassa on kameroita. Sitä mukaa kun riistakamerat ovat kehittyneet ja halventuneet, niitä on ilmestynyt kaikkialle, missä villieläimiä ruokitaan, tarkkaillaan tai ammutaan.

– Olen ollut jo niin monessa laittomasti asetetussa riistakamerassa, ettei sillä ole mitään väliä. Parempikin, että näyn. Se kertoo asianosaiselle, että maastossa on muitakin liikkujia, Saarelainen pohtii.

– Olen miettinyt, että askartelisin pienen ufon tai veisin pehmoleluja laittomiin kameroihin. Pientä pilaa.

 

Nämä luonnonsuojelijat eivät ole cityvihreitä. Satu Saarelainen asuu Pohjois-Savon Rautavaaralla ja Marko Kettunen Pohjois-Karjalan Valtimolla. Molemmat ovat metsureita. Kettusella on parhaillaan menossa hankintasavotta. Saarelainen on edennyt työnantajansa Metsähallituksen Etelä-Suomen alueen metsureiden luottamusmieheksi.

Työnsä puolesta Saarelainen on saanut myös erävalvontavaltuudet. Hän voi tarkastaa metsästyslupia valtion mailla ja ilmoittaa luvattomista riistakameroista erävalvojalle.

– Seuraavaksi pitäisi saada moottorikelkalle ajolupa valtion maille, niin voisi nopeammin tarkastaa laittomien susijahtien jälkiä, Kettunen suunnittelee.

Yhteistyö viranomaisten kanssa on kehittynyt koko ajan.

– Poliisi on sanonut, etteivät he lähde tuonne metsiin summassa, ilman vihjettä. Erävalvonta ja poliisi ovat pystyneet kohdentamaan valvontaansa vihjeidemme perusteella.

 

<img src="http://www.savonsanomat.fi/incoming/2016/01/23/5540691.jpg/BINARY/5540691.jpg" width="100%"></img> 

Vieremäläiseen metsään on rakennettu piilokoju.

 

Kapealla tiellä vastaan tulee auto. Kettunen terästäytyy:

– Eikös tuo ollut ”Lahtarin” poika. Toisen polven salametsästäjä!

Muutenkin jutut kulkevat pienillä kylillä. Salametsästäjät tunnetaan, vaikka he eivät olisi jääneet rysän päältä kiinni.

– Tuossa talossa asuu sudentappaja. Olemme törmänneet siihen maastossa monta kertaa. Välillä sillä on marjaämpäri alibina, Kettunen esittelee, kun saavumme jälleen asutummalle seudulle.

Toki pienillä kylillä tunnetaan myös suden suojelijat.

– Tämä autokin tunnetaan täällä. Katsotaan pitkään, kun käyn töissä mittaushommissa, Saarelainen kertoo.

Kun tarkkailijat poikkeavat kahville Vieremän kirkonkylän huoltoasemalle, retki alkaa saada jännärimäisiä piirteitä.

– Seuraako tuo maasturi meitä? Se oli äsken siellä huoltamolla, Kettunen ihmettelee puolivakavissaan.

Lopulta autot kaartavat risteyksessä eri suuntiin.

 

Maastossa kohtaamiset ovat jääneet suunsoiton tasolle, mutta yön pimennossa on sattunut muutakin. Saarelaisen työmaalle jättämä raivaussaha oli rikottu, samoin Heli Immosen bensakanisteri. Syksyllä ryhmän lintujenkuvauskoju joutui tuhopolton kohteeksi.

– Ne ovat sellaisia reppanoita, että selän takana tekevät vahinkoa, Kettunen tuhahtaa.

Kaikki metsästäjät eivät pidä laittomuuksista. Kettunen ja Saarelainen saavat jatkuvasti vihjeitä. Eräs haaska löytyy Facebookista saadun tiedon perusteella.

Kettusen puhelin soi retken aikana monta kertaa. Sieltä tulee yksityiskohtaisia ohjeita, mistä kannattaisi etsiä laitonta haaskaa ja missä saattaa olla käynnissä laiton jahti.

Virallistakin tunnustusta toiminnalle on tullut. Viime vuonna Metsähallitus palkitsi Marko Kettusen Vuoden luontovapaaehtoisena.

 

Vieremä ja Sukeva ovat pahimmat salametsästysalueet. Meno on kuin villissä lännessä. Viranomaisetkin myöntävät sen, Kettunen sanoo.

Vieremä on tarkkailijoiden reviirin reunalla. Tänne he ehtivät vain harvoin. Silloin matkassa on monesti sissiteltta, joka pystytetään Talaskankaan luonnonsuojelualueen maastoon.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut