Kuningaskin ajeli pitkin Kainuuntietä

Tämä tie on todennäköisesti ollut Itä-Suomen keskeinen valtaväylä jo 1600-luvulla, mutta se parannettiin kärrykelpoiseksi tieksi 1700-luvun lopulla, sanoo Kuopion museon intendentti Tanja Tenhunen, kun auto kapuaa vanhaa soratietä pitkin Kalmalahden pohjasta Nikkilänmäelle Leppävirralla.

Tie kiemurtelee pusikoiden, peltojen ja pihojen halki. Tien oheen jää niin vauraita maataloja kuin pieniä mökkejä. Jos astuisi mäen päältä tieltä syrjään tilustietä vielä ylemmäksi, avautuisivat huikeat näkymät Leppävirran mäkiseen maisemaan.

Reilun kahden kilometrin ajon jälkeen soratie tökkää asfalttitiehen, joka on vanhaa Viitostietä. Siihen päättyy suojeltu Museotien pätkä, joka on osa vanhaa Kainuuntietä.

– Tie kulki Kuopiosta Mikkeliin haarautuen Juvalla Savonlinnaan ja Viipuriin. Kuopiosta pohjoiseen tie jatkui Iisalmen kautta Oulujärven rantaan ja Pohjanlahdelle, Tenhunen kuvailee.

Alun perin tielinja on noudatellut vanhoja ratsupolkuja.

– Suomessa on ollut tielainsäädäntöä jo 1300-luvun lopulla, vaikka kärryt yleistyivät vasta 1600-luvulla.

– Vielä 1600–1700-luvulla vesistöt olivat pääasiallisia kulkuväyliä Itä-Suomessa, Tenhunen kertoo.

Aluksi lainsäädännöllä määrättiin, että teiden pitää olla kuusi metriä leveitä. Vuoden 1734 lailla ne määrättiin kymmenmetrisiksi. Teitä piti rakentaa maakuntien sekä maa- ja tapulikaupunkien välille.

– Säännöllisin väliajoin piti olla myös kievareita. Yksi niistä on edelleen Paukarlahdessa, Tenhunen mainitsee.

Tien rakentamiseksi hallinto ei osoittanut työkaluja ja määrärahoja. Rakentaminen ja kunnossapito tulivat pitäjien eli paikallisten asukkaiden velvoitteeksi. Siitä tuli ajoittain riesaa ja kinaa, joita ratkottiin käräjilläkin.

Vaivasta ja tuskasta huolimatta Kainuuntie helpotti kuitenkin kaupankäyntiä ja rahvaankin elämää. Hallinnollakin oli omat intressinsä: posti kulki sujuvasti teitä pitkin ja verotkin oli sukkela käydä karhuamassa.

– Kainuuntiestä tuli Pohjois-Savon keskusvaltatie 1700-luvulla. Sitä ennen Kainuu ja Pohjanmaa olivat talviteiden päässä.

Mikä kelpasi rahvaalle, kelpasi myös kuninkaalle. 1800-luvun alussa Suomen viimeinen kuningas Kustaa IV Aadolf matkasi seurueineen Leppävirran kautta Kuopioon. Siitä vanha Kainuuntie on saanut toisen nimensä, Kuninkaantie.

Kustaan rattaiden pölyjen kaikottua rynnivät saman tieuran suunnassa venäläisjoukot muutaman vuoden kuluttua. Siitä muistuttaa Museotien pohjoispäässä muistomerkki, joka kertoo verisistä yhteenotoista Kalmalahdessa maaliskuussa 1808.

– Monin osin vanha Kainuuntie oli käytössä kunnes Viitostien uusi linjaus valmistui viime sotien jälkeen, Tenhunen kertoo.

Vanha Kainuuntie on Pohjois-Savon vanhimpia teitä. Se on ollut tärkeä valtaväylä 1700-luvulta lähtien.

Tielinja on kulkenut Kuopiosta Juvan kautta Mikkeliin haarautuen Juvalla Rantasalmen kautta Savonlinnaan ja Puumalan kautta Viipuriin.

Tie tunnetaan myös kuninkaantienä, koska Suomen viimeinen kuningas Kustaa IV Adolf matkusti tietä pitkin Leppävirran kautta Kuopioon 1800-luvun alussa. Säilyneiltä osiltaan tie on muinaisjäännös.

Leppävirralla Nikkilän yksityistien kohdalla kulkeva 1700-luvun tielinjaus on Museotienä, joka on 2,4 kilometriä pitkä.

Vanhasta tielinjasta on säilynyt lähes yhtenäisenä väli Leppävirran Niiralasta Humalajoelle. Tielinjaan kuuluu myös vanhoja kivettyjä siltarakenteita, joista on hyvin säilynyt Kaivantolammen silta Oravikoskella.