"Meillä on ollut oikeeta rakkautta"

Tauno ja Martta Tikkanen tapasivat, kun Tauno istui Martan viereen linja-autossa Pielavedellä vuonna 1940. Sen jälkeen on ehditty istua vierekkäin jokunen tovi. Jaana Martikainen

Jaana Martikainen

Tänäkin aamuna Tauno Tikkanen on herännyt neljältä.

Ottanut omat lääkkeet ja pessyt kädet.

Laittanut aamukahvit ja meetvurstivoileivän ja latonut ne sinisen rollaattorin päälle.

Sitten Tauno on viheltänyt ja huikannut että:

– Huoltojuna tulloo!

Siihen tyttö on herännyt ja noussut istumaan. Sanonut että:

– Mikähän lie pyörryttää.

Sitten tyttö on katsonut seinälle, jossa kaksi nuorta rakastunutta hymyilee ikuisesti yhdessä.

– Mitteehän nuo nauraa, tyttö on sanonut.

Sitten Tauno on antanut tytölleen kahvin ja leivän, laittanut silmätipat ja sokeripiikin ja pukenut.

Sen jälkeen Martta Tikkanen on ottanut punaisen rollaattorin ja kävellyt keittiöön aamupuurolle.

Ja joka aamu kun Martta istuu keittiön penkille, hän sanoo:

– Kaikki hyvin.

Aina kaikki hyvin.

Martta ja Tauno Tikkasen tarina on sellainen, jonka jokainen ikuiseen rakkauteen uskova haluaa kuulla. Pariskunta on ollut yhdessä 75 vuotta.

Tarkalleen ottaen he tapasivat kevättalvella 1940.

– Minä löysin silloin hoitajan, Tauno Tikkanen hymyilee.

Hoitajaa Tauno tarvitsikin. Nuori mies oli toipilaslomilla talvisodan taisteluista. Luojan lykyllä hän oli selvinnyt pommituksesta niin että vain yksi sirpale iski kankkuun.

Kotimaisemissa iski vielä tujakampi pamaus. Pielavedellä samaan linja-autoon sattui Martta. Nuoret eivät olleet tavanneet aiemmin vaikka asuivat kumpikin Kiuruvedellä.

Tauno istui Martan viereen eikä ikinä noussut.

Kihloihin pari meni heinäkuussa 1942 ja naimisiin seuraavana vuonna. Jatkosota oli kesken.

– Viimeinen yö ennen vihkimistä on jäänyt mieleen. Silloin sanoin Martalle, että minun se pitää lähteä taas töihin.

Jatkosodassa Tauno palveli loppuun asti. Martta asui jo silloin Taunon kotipaikalla Kiuruvedellä yhdessä Taunon vanhempien kanssa.

Kun Tauno tuli kotiin, alkoi lopulta yhteinen elämä. Se oli ilon päivä, vaikka mieli oli vielä muualla.

– Mutta kyllä minä juttelin Martalle sodasta enkä pitänyt asioita itselläni.

Elämä alkoi hiljalleen taas kantaa ja touhua riitti.

Oli eläimiä, viljelyksiä ja töitä, joita saatiin kiuruvetiseltä Vuorelman liikkeeltä. Tauno paukutti kangaspuita, kun Martta huolehti kodista.

– Minä hoidin karjat ja ruuanlaiton ja lapset, kun Tauno teki töitä, Martta sanoo.

Tauno Tikkanen muistelee noita aikoja hymyssä suin. Työt olivat silloin kortilla, ja Martan käsityötaitojen avulla pariskunta pääsi kudelmien tekoon.

– Olen sanonut, että Martasta minä löysin oikean kultakaivoksen. Tienattiin hyvät rahat kutomalla. Ikkunoissa oli pimennysverhot ettei naapurit näe, että minä kudon, Tauno Tikkanen nauraa.

Huumorimies lisää, että vaikka kultakaivos on nyt on suljettu, kultakuume vain jatkuu.

Sitten Tikkanen halaa tyttöään.

Ensimmäisen poikansa Tikkaset saivat 1945. Vuotta myöhemmin tuli tyttö ja parin vuoden päästä vielä poika. Tilalla elettiin sulassa sovussa, nuoremmat ja vanhemmat Tikkaset yhdessä.

– Minä olen niin hyvällä mielellä siitä, että sain hoitaa ukin ja mummon täällä kotona. Kotiin he kuolivatkin, Martta Tikkanen sanoo.

Kunnon riitoja Tikkasilla ei ole koskaan ollut. Erimielisyydet on hoidettu puhumalla.

– Meillä on ollut niin helppoa yhdessä. Luoja oli laittanut niin, että myö kuulutaan yhteen. Aina on ikävä kun toinen on poissa, Martta sanoo.

– Kyllä myö kehutaankin toisiamme ja asiat puhutaan aina rehellisesti. Ei varmasti oo petetty toisiamme ikinä, Tauno jatkaa.

Rakkaus todella näkyy Tikkasista. He osaavat olla siitä myös kiitollisia.

– On hyvä, että näin kauan on saatu olla yhdessä ja näin terveenä. Saa nukkuakin ja rakas on aina siinä vierellä. Meillä on ollut oikeeta rakkautta, Martta sanoo.

– Toivos, että kaikki muutkin saisivat tämmöistä mitä myö on saatu, Tauno jatkaa.

75 vuotta on pitkä aika, rakkaudessakin. Silti kumpikaan ei ole koskaan kyllästynyt toiseen.

– Ei se aika tunnu edes pitkältä. Minä en voi ymmärtää sitä mitenkä ihmiset pettävät toisiaan. Sitähän sitä näki monestikin vierestä nuorempana, Tauno sanoo.

Avioliittoon pari on aina suhtautunut vakavasti. Se mikä on luvattu, se myös pitää. Kunnioitus ja kumppanuus ovat tärkeintä.

– Täältä ei mitään muuta mukaansa saa kun lähtee, Tauno sanoo ja sipaisee tyttönsä pitkiä lettejä.

Tyttö katsoo poikaansa ja sanoo:

– Rakas oot.

Iltapusuun on vielä muutama tunti.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut