Poliisi: Susien houkuttelu on uusi ilmiö

Satu Saarelaisen Kelmi-koira. Pauliina Leikas

Sampsa Oinaala

Susien tahallinen houkuttelu tai ajaminen ihmisasutuksen läheisyyteen on myös poliisin tiedossa. Lisäksi laumoja pyritään hajottamaan ja pitämään liikkeellä. Tarkoituksena on saada riittävän monta suden pihahavaintoa lyhyen ajan sisällä ja sitä kautta kaatolupia.

– Erittäin luotettavalta taholta on tällaista viestiä tullut. Tämä on ehkä vähän uusi ilmiö, ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisista sanoo.

Pohjolainen vastaa alueen metsästyksenvalvonnasta.

– Tuntimäärä, joka metsästyksenvalvontaan on käytettävissä, on todella pieni. Alle henkilötyövuosi, Pohjolainen sanoo.

Poliisitoiminnan painopiste on siirtynyt luvallisen metsästyksen valvonnasta salametsästyksen valvontaan, jota tehdään yhteistyössä Metsähallituksen erätarkastajien ja rajavartiolaitoksen kanssa. Tavallisten kansalaisten vihjeet ovat tässä työssä tarpeen.

– Alue on todella iso – tuhansia ja tuhansia kilometrejä metsäautoteitä. Salametsästys on piilorikollisuutta, jonka paljastaminen on äärimmäisen vaikeaa, Pohjolainen kuvailee.

Viime vuosina poliisin työ on tuottanut myös tulosta. Salametsästäjiä on päätynyt tuomiolle Keski-Pohjanmaan Perhossa viime vuonna ja Pohjois-Savon Sonkajärvellä vuonna 2013. Ylikomisarion mukaan tämä on saattanut hieman hillitä laitonta metsästystä.

Uudessa suden kannanhoitosuunnitelman luonnoksessa pyritään kehittämään toimintamalli pihasusien poistoon. Pohjois-Savossa ja Varsinais-Suomessa on käynnissä toukokuulle 2017 ulottuva pilottikokeilu, jolla pyritään ehkäisemään susien tulo asutuksen lähelle.

– Jos saman kylän alueella tapahtuu viikon aikana kolme suden pihakäyntiä, alueen petoyhdyshenkilö ottaa yhteyttä poliisiin ja harkitsemme toimenpiteitä.

Pohjolaisen mukaan kyseessä ei ole mikään kaatolupa-automaatti. Ensin saatetaan yrittää karkotusta. Joskus pelkkä asutuksen tuntumassa olleen haaskan poistaminen on riittänyt lopettamaan pihakäynnit.

– Tavoitteena on yleinen läpinäkyvyys ja sosiaalinen hyväksyntä. Jos poliisi hoitaa oman tonttinsa hyvin, myös salametsästyspaine vähenee.

EläinkouluttajaMervi Niemi Eläinkoulutuskeskuksesta pitää täysin mahdollisena, että asutuksen lähellä olevat haaskat totuttavat susia sekä asutukseen että ihmisiin.

– Suden hajuaisti on uskomattoman tarkka. Haaskan hajuun yhdistyvät haaskalle tulevan suden päässä kaikki muutkin hajut, jotka ovat systemaattisesti läsnä aina haaskan kanssa, eli esimerkiksi ihminen ja traktori. Jatkossa susi suunnistaa sinne, missä on ihmisen haju, koska siihen yhdistyy haaska eli ruoka.

Jos haaskalla on tarjolla esimerkiksi sikaa, susi voi oppia nopeasti yhdistämään saman hajun lintulaudoille asetettuihin läskinpaloihin.

Tämän jälkeen pihasuden karkotus ei välttämättä olekaan helppoa. Karkotus ei toimi, jos kokemus hätyyttelystä ei suden mielessä yhdisty asutukseen ja ihmisiin.

– Jotta syntyy yhteys kahden asian välille, täytyy niiden tapahtua joko yhtä aikaa tai noin sekunnin viiveellä. Eli jos ihmisten lähellä vierailleiden susien perään lähtee sen jälkeen, kun susi on jo häipynyt, ei susi yhdistä tätä jahtia ihmisten lähellä vierailuun. Ja kun samalla satunnaisesti vahvistetaan pihavierailuja asutuksen tuntumassa olevalla ruoalla, pihavierailut pysyvät yllä.

Toimivankarkotuksen edellytys on myös se, että susille annetaan mahdollisuus lajille normaaliin metsästykseen ja sen harjoitteluun. Jos lauman rakennetta rampautetaan esimerkiksi ampumalla siitä metsästystaitoisimmat yksilöt, lauma hakeutuu herkemmin ihmisen lähelle syömään, jos siellä on ruokaa tarjolla.

Niemi muistuttaa, että kaikki eläinlajit tekevät sitä, mikä on niille kannattavaa. Ne pyrkivät saamaan esimerkiksi ravintonsa mahdollisimman vähällä vaivalla.

– Mitä tapahtuu pidemmällä aikavälillä, jos ihmisen hajuun ja haaskoihin tottunut emo opettaa pentunsa haaskaruokintaan eikä metsästämään? n

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut