Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Markku Jokisipilä ja Janne Könönen: Kolmannen valtakunnan vieraat. Suomi Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä 1933-1944.

Otava 2013. 602 s.

Suomesta ja Hitlerin Saksasta 1930- ja 1940-luvuilla on kirjoitettu paljon. Tuoreessa teoksessa tätä tietoa kootaan yhteen synteesiksi reippaalla kirjoitusotteella ja varmalla asiantuntemuksella.

Markku Jokisipilä ja Janne Könönen tunnustavat velkansa aikaisemmalle tutkimukselle, jonka lisäksi teos pohjautuu vakuuttavaan määrään alkuperäisaineistoja. Kirjoittajilla pääkohteina ovat suomalaisten ja saksalaisten kontaktit kulttuurissa ja sotilassuhteissa.

Kulttuuripiirien innostuksesta Saksaan teos ei tarjoa mitään järisyttävän uutta. Näkyvien Saksan ystävien kärjessä olivat muun muassa kirjailijat Maila Talvio ja V. A. Koskenniemi. Heille kansallissosialismi tarjosi 1930-luvulla ennen kaikkea mahdollisuuden Saksan uuteen kukoistukseen.

Tämän rinnalla uuden hallinnon kyseenalaiset piirteet kuten vihamielisyys juutalaisia ja kristinuskoa kohtaan olivat sivuseikkoja. Juutalaisten kohtelu oli monelle suomalaisella Saksan sisäinen asia, maassa sai toimia maan tavalla.

 

Kansallissosialistien yhteydet Suomeen kärsivät talvisodasta, jossa Saksa ei virallisesti antanut Suomelle apua. Välirauhan tultua tilanne muuttui. Yhteyksiä lähdettiin hakemaan eri tahoilta.

Jatkosota merkitsi Saksan ystävien linjan tuloa viralliseen ulkopolitiikkaan. Aiempi oppositioasenne olikin nyt isänmaallista. Suomalaisten into osallistua esimerkiksi kansallissosialistien eurooppalaisiin järjestöihin ylitti kuitenkin aseveljeyden vaatimukset.

Koskenniemi antoi nimensä propagandaorganisaation käyttöön Euroopan Kirjailijaliiton varapuheenjohtajana. Urho Kekkosen myöhemmän uran kannalta oli onnellista, että Euroopan Urheiluliittoa ei lopulta perustettu. Kaavaillussa Saksan liittolaisten ja miehittämien valtioiden urheilujärjestössä suomalaiselle olisi ollut tarjolla johtotehtäviä, jotka olisi muistettu sodan jälkeen.

 

Eniten uutta tietoa teos tuo sotilaslinjan toiminnasta. Kirjoittajien teesi on, että Suomen ja Saksan asevoimien edustajat eivät löytäneet toisiaan vasta sodassa, vaan yhteistyöllä oli pohjansa jo 1930-luvun puolivälistä lähtien haetuissa yhteyksissä.

Sotilaslinjan merkittävin edustaja oli Mannerheim, joka kirjoittajien mukaan oli Kekkosen tavoin poliitikkona realisti ja pragmaatikko. Hänen ajatteluaan leimasi omien vaihtoehtojen maksimointi ajamalla samanaikaisesti niin pohjoismaista yhteistyötä kuin Saksan yhteyksiä. Jälkimmäisistä merkittävin oli valtakunnanmarsalkka Hermann Göring, jonka kanssa hän keskusteli useaan otteeseen 1930-luvun puolivälistä lähtien.

Talvisodan aikana Göring edisti Ruotsin Suomelle antamaa aseapua ja vihjaili Saksan tulevasta hyökkäyksestä Neuvostoliittoon.

 

Jokisipilän ja Könösen teos piirtää laajalla kaarella kuvan suomalaisen eliitin suhteesta Saksaan. Jatkosodan aseveljeyden synnyn kannalta saksalaismieliset eivät nousseet merkittäviksi. Päätöksen tekivät reaalipoliittisin perustein Mannerheim ja Risto Ryti.

Kirjoittajat eivät pahemmin säästele sen enempää heitä kuin saksalaismielisiäkään. Johdonmukaisesti he osoittavat, että suomalaisilla oli tietoa kansallissosialistisen hallinnon harjoittamasta väkivallasta jo Hitlerin valtaannoususta 1933 lähtien. Valtionjohdon pragmaattisuus näyttäytyy ymmärrettävänä, mutta ei kauniina.

Tiedossa oli, millaisen väkivaltakoneiston kanssa liittouduttiin omien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Juha Järvelä

Kirjoittaja on jyväskyläläinen filosofian tohtori ja historiantutkija.