Savon Voima: Päivö-myrskyn kustannukset olivat mittavat Itä-Suomessa

Päivö-myrsky katkoi sähköjä ja tukki teitä. Päivi Konttinen

Kaisu Lötjönen

Kesä-heinäkuun vaihteessa riehunut Päivö-myrsky aiheutti sähkönjakeluun mittavia ongelmia erityisesti Itä-Suomessa, tiedottaa Savon Voima. Savon Voima Verkon jakelualueella sähköttömiä asiakkaita oli yön aikana enimmillään lähes 40 000. Myrskyn kustannukset kohosivat Savon Voiman alueella kokonaisuutena viiteen miljoonaan euroon.

Päivö-myrskyn kustannukset jakautuvat siten, että korjauskustannukset olivat kaikkiaan noin 1,1 miljoonaa euroa, mutta pitkistä sähkökatkoista asiakkaille maksettavien korvausten kustannukset kohosivat lähes neljään miljoonaan euroon.

Sähkömarkkinalain mukaan sähkönkäyttäjällä on oikeus saada vakiokorvausta, kun hän on ollut yhtäjaksoisesti ilman sähköjä vähintään 12 tuntia. Asiakkaalle vakiokorvaus hyvitetään automaattisesti sähkölaskulla, eikä se edellytä asiakkaalta toimia.

Vakiokorvausten määrän suuruus on Savon Voiman mukaan merkittävä, kun sitä vertaa vaikkapa vuoden 2015 Valio-myrskyyn, jolloin sähköttömiä oli alueellamme enemmän.

Yksi keskeisin syy vakiokorvauskustannusten kasvuun on verottajan muuttunut tulkinta vakiokorvausten arvolisäveron käsittelystä, joka tarkoittaa Päivö-myrskyn osalta lähes miljoonan euron lisäkustannusta.

Savon Voiman verkkoalueella noin 40 prosentille sähköttömistä asiakkaista saatiin sähköt palautettua 12 tunnin kuluessa katkosta. Noin sadalla asiakkaalla sähköjen palautuminen vei kuitenkin yli kolme vuorokautta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.