Päätös pakkokaranteenista pitää tehdä jokaisen ihmisen osalta erikseen, sanoo julkisoikeuden apulaisprofessori

Turun ja Pohjois-Makedonian Skopjen välillä lentävä Wizz Airin matkustajakone Turun lentoasemalla tiistai-iltana. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

STT

Sosiaali- ja terveysministeriön viestintä pakollisista koronatestauksista ja pakollisista karanteeneista on harhaanjohtavaa, katsoo julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen Tampereen yliopistolta.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi maanantaina tiedotustilaisuudessa, että riskimaista Suomeen matkustavat määrätään jatkossa viranomaispäätöksellä pakkokaranteeniin. Kiurun mukaan pakkokaranteenin rikkojat syyllistyvät terveydensuojelurikkomukseen, jonka johdosta voidaan määrätä sakkoa tai kolme kuukautta vankeutta.

Rautiainen huomauttaa, että tartuntatautilaki mahdollistaa jo entuudestaan pakolliseen terveystarkastukseen määräämisen. Päätöksen tulee perustua aina yksittäistapaukselliseen lääketieteelliseen harkintaan, eikä sitä voida ohittaa poliittisella päätöksellä. Hänen mukaansa ministeri ei voi ottaa käyttöön tai poistaa käytöstä jo voimassa olevia pykäliä.

–  Aluehallintovirastolla on mahdollisuus määrätä terveystarkastus lääketieteellisin perustein pakolliseksi, mutta sosiaali- ja terveysministeriöllä ei ole tällaista toimivaltaa, Rautiainen sanoi STT:lle keskiviikkona.

Etukäteen nimetyt karanteenimääräykset rikkoisivat lakia

Rautiainen korostaa, etteivät poliittiset päättäjät voi määrätä kaikille riskimaista tuleville pakollisia koronatestejä tai asettaa heitä pakolliseen karanteeniin ohittaen lääketieteellisen arvioinnin.

Päätöksen pakollisesta terveystarkastuksesta tekee tartuntatautilääkäri. Päätös tulee tehdä aina paikallisesti ja yksittäistapauksellisesti.

–  Emme voi etukäteen päättää, että esimerkiksi kaikkia ruotsalaisia kohdellaan samalla tavalla, vaan meidän on arvioitava se yksittäin kussakin kontekstissa.

Kontekstilla Rautiainen tarkoittaa esimerkiksi ulkomailta saapuvaa henkilöautoa tai risteilyalusta, jossa osalla matkustajista on todettu koronavirustartunta.

Sosiaali- ja terveysministeriö on esittänyt, että yksittäistapauksellisuus tapahtuisi siten, että kaikille riskimaista saapuville ihmisille jaettaisiin päätökset, joihin on painettu heidän nimensä ja yhteystietonsa etukäteen. Esityksen mukaan päätöksen allekirjoittaisi tartuntatautilääkäri maahan saapumisen yhteydessä.

–  Jos nimet on lisätty etukäteen ilman suurempaa harkintaa, se ei ole riittävän yksittäistapauksellista, Rautiainen kommentoi.

Turussa riskimaasta tulo riitti perusteeksi

Turun kaupunki tiedotti tiistaina ennen saman illan Skopjen-lennon laskeutumista, että kaikki koneen matkustajat asetetaan pakkokaranteeniin.

Turun kaupunginsihteeri Antti Perälä totesi keskiviikkona STT:lle, että kyse oli yksilöllisistä karanteenipäätöksistä.

Miten on mahdollista, että Turun tiistaiset karanteenipäätökset olivat yksilöllisiä, vaikka niistä oli päätetty ja tiedotettu ennalta?

–  On arvioitu tartuntatautilain pykälän 60 mukaan tätä tilannetta, että tämä tilanne on tällainen, mutta jokaiselle tehdään aina erikseen muutoksenhakukelpoinen päätös, Perälä sanoi.

Hän kuvailee tilanteen lentokentällä edenneen niin, että tartuntataudeista vastaavan ylilääkärin johdolla jokaista matkustajaa puhutettiin ja annettiin ohjeistus, minkä jälkeen määräys pakkokaranteenista kirjattiin jokaiselle henkilökohtaisesti. Perälän mukaan Turussa ei ollut saapuvista matkustajista esimerkiksi täydellistä listaa ja tietoja ennalta.

–  Lähtökohtaisesti perusteena pakkokaranteeniin riittää riskimaasta tulo, Perälä sanoo.

Tiistain Skopje-lennon viidellä matkustajalla tartunta

Pohjois-Makedonian Skopjesta tiistai-iltana Turkuun saapuneen lennon matkustajista viidellä on todettu koronatartunta, kertoi Turun kaupungin hyvinvointitoimiala.

Lennolla oli mukana kaikkiaan 146 matkustajaa, joista 129 testattiin.

Kaikki lennolla saapuneet asetettiin tartuntalain mukaiseen karanteeniin, kertoi kaupungin hyvinvointitoimiala tiedotteessaan keskiviikkona.

Karanteenipäätökset teki Turun kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri.

Tiedotteen mukaan Turun kaupunki, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Finavia, Rajavartiolaitos, avi ja lentoyhtiöt jatkoivat viime lauantaina käynnistynyttä yhteistyötä Skopjen lennolta saapuvien matkustajien testaamisessa ja ohjeistamisessa.

Pohjois-Makedonia luokitellaan maassa vallitsevan koronatilanteen takia korkean riskin maaksi, ja siksi Turkuun saapuneet matkustajat asetettiin kaikki karanteeniin, tiedotteessa sanottiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.