Kuopion luoliin liigatason lentopallokenttä

Savilahti-projektia johtava Antti Niskanen tutustumassa Neulamäen luoliin. Lentopallohalli syntyy kolme tällaista luolaa yhdistämmällä. Akseli Muraja

Marita Tiihonen

Puolustusvoimien entisiin luolastoihin Neulamäessä voidaan rakentaa monitoimiliikuntahalli ja 1500 hengen katsomot.

Tämä käy ilmi luolien uusiokäytön esiselvityksestä, jonka Kuopion kaupunki on tilannut Suomen johtavalta kalliorakentamisen asiantuntijalta Kalliosuunnittelu Oy Rockplanilta.

Selvityksen osana valmistui luonnos monitoimihallista, jossa voidaan pelata täysimittaisella kentällä lentopalloa tai salibandya.

Hallin rakentaminen onnistuu yhdistämällä kolme luolaa yhdeksi kokonaisuudeksi louhimalla.

– Myös korkeutta saadaan lentopallolle tarvittavat 14 metriä louhimalla luoliin lsiää korkeutta, kertoo hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen Kuopion kaupungilta.

Liikuntahalli täyttäisi siis finaali- ja liigapelien, sekä kansainvälisten otteluiden edellytykset.

Luolahallin rakentamisselvitys tehtiin osana kaupungin laajempaa sisäliikuntatilasuunnitelmaa.

– Kuopiossa on kova tarve sisäliikuntatiloille. Savilahti on otollinen paikka, sillä siellä on paljon tilojen käyttäjiä ja Savilahti-hankkeessa on mahdollista löytää yhteistyökumppaneita muun muassa koulutuskuntayhtymistä, jotka rakentavat uusia tiloja alueelle, sanoo Hentunen.

Seuraavaksi luolahallista tehdään tarveselvitys, jonka jälkeen asia etenee jatkovalmisteluun ja päätöksentekoon.

– Tämän toteuttamisesta ei ole siis vielä mitään päätöksiä. Olemme aivan alkuvaiheessa, mutta jos asia etenee suotuisasti voi toivoa, että Leka Volleyn ”kotiluola” valmistuisi vielä tämän vuosikymmenen aikana.

Savilahti-hanketta johtava Antti Niskanen muistuttaa, että vuosi sitten kaupungin omistukseen tulleita luolia tutkitaan myös muuhun kuin liikuntakäyttöön.

– Tähän liikuntahalli -hankkeeseen liittyy oleellisesti saman tilan käyttö alueellisena väestösuojana. Olemme tästä käyneet jo viranomaisneuvotteluja eri tahojen kesken, sanoo Niskanen.

Rockplanin selvityksestä käy ilmi, että Neulamäen luolasto on teknisesti rakennettavuudeltaan erittäin potentiaalinen kohde ja merkittävä Suomen mittasuhteissa.

– Luolien rakentaminen on järkevää ja edullistakin. Luolia ei tarvitse rakentaa kerralla, vaan niitä otetaan käyttöön sitä mukaa, kun hankkeita ilmenee, sanoo Niskanen.

Rockplanin mukaan kaupungin kannattaa ottaa kaikki hyöty irti luolastosta laajentamalla olemassa olevia tiloja, joita on jo noin 9 500 neliötä. Luolastoaluetta voi selvityksen mukaan jatkaa 120–200 metriä ennen kuin onkalot ovat Neulamäen päällä olevien rakennusten alla. Myös luolien korottamisvaraa on reilusti, sillä päällä on 30–40 metriä kalliomassaa.

Luonnoksessa on tilat muun muassa kahdelle monitoimitilalle, pukuhuoneille ja sisääntulorakennukselle, johon sijoittuisi kahvila.

Pienempi halli soveltuisi esimerkiksi voimistelijoiden ja kamppailulajien käyttöön.

– Siitä lähdetään, että tilat olisivat muunneltavissa eri tarkoituksiin. Lentopallohalliin saadaan tarvittaessa kolme salibandyn harjoituskenttää, sanoo Hentunen.

Hankkeen hinnasta Hentunen ja Niskanen eivät osaa sanoa vielä mitään.

Esiselvityksessä ehdotetaan myös hissiyhteyden rakentamista luolastosta Neulamäen päälle. Hissin voisi tehdä puolustusvoimilta jääneen ampumaradan päähän. Se lisäisi liikuntatilojen käyttöä ja saavutettavuutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.