Poliisi: Teko oli erityisen julma – Varkauden henkirikos oli tehty painavalla työkalulla

Asta Tenhunen

Poliisin mukaan heinäkuussa Varkauden Harjurannalla tehty henkirikos oli tehty 1,2 kiloa painavalla avolenkkiavaimella, jonka teosta epäilty varkautelaismies oli hakenut mukaansa jo hyvissä ajoin tuttavansa korjaamohallilta.

27-vuotias mies löi avolenkkiavaimella toista nuorta miestä päähän ja ylävartaloon niin, että hän kuoli.

Henkirikos tapahtui omakotitalossa, jossa rikoksesta epäilty mies asui. Savon Sanomien tietojen mukaan asunnossa oli paikalla myös nuori nainen ja pieni lapsi.

Lenkkiavaimen kanssa riehunut mies soitti itse aamuyöllä hätäkeskukseen ja kertoi teosta.

Poliisipartio tapasi miehen istumasta asuintalon portailta.

Talon sisällä ollut nainen ei ollut saanut vammoja. Teon uhriksi joutuneeseen mieheen oli poliisin mukaan kohdistettu voimakasta väkivaltaa.

Poliisi tutki tekoa murhana. Esitutkinta on valmistunut ja siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan.

Poliisin mukaan teosta epäilty mies on tunnustanut aiheuttaneensa uhrin kuoleman, mutta hän ollut vaitonainen tekoon liittyvistä yksityiskohdista.

Savon Sanomien tietojen mukaan kyse oli ihmissuhdedraamasta.

Poliisi on epäillyt, että teko oli tehty vakaasti harkiten ja erityisen raakaa ja julmaa tekotapaa käyttäen.

Murhan lisäksi miestä epäillään myös törkeästä rattijuopumuksesta, sillä hänen epäillään ajaneen tekopaikalle henkilöautolla alkoholin vaikutuksen alaisena.

Savon Sanomien tietojen mukaan mies oli nähty yöllä epävirallisessa baarissa, joita Varkaudessa on muutamia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.