Savolaista hulluutta hämmästellään Nigeriassa – The Guardianilta laaja artikkeli Sonkajärven eukonkannosta

Eukonkannon MM-kisojen tähänastiset kultavuodet osuivat 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle. Tuolloin tapahtumalla oli hetken aikaa jopa kansainvälinen jättisponsori. Maija Saari

Petri Karvinen

Sonkajärveläinen urheilulaji eukonkanto ei lakkaa hämmästyttämästä maailmalla. Nyt lajia ihmettelee laajassa artikkelissaan länsiafrikkalaisen Nigerian suurimpiin kuuluva sanomalehti The Guardian.

Lehden kulttuuriosastolla julkaistu juttu kuvailee eukonkantoa "kummalliseksi kulttuurilliseksi tavaksi", joka on Suomessa oikeaa urheilua. Lajin syntytarina Ylä-Savon Sonkajärvellä kerrotaan, kuten myös se, että kunta järjestää vuosittain lajin MM-kilpailut.

– Vaikka moni voi pitää eukonkantoa vitsinä, kilpailijat ottavat sen erittäin vakavasti, artikkelissa mainitaan.

Juttu käy läpi eukonkannon säännöt, erilaiset kilpailutekniikat ja MM-kisan voittajille jaettavat palkinnot.

Eukonkannon MM-kisat on Suomen kansainvälisesti näkyvimpiä kilpailuja maailmalla. Tämän vuoden kisat peruttiin koronaviruspandemian vuoksi.

Koko The Guardianin artikkeli on luettavissa täällä.

Aiheeseen liittyvää

  1. Amerikkalainen sivusto naureskelee eukonkannolle – kuvailee lajia "naisvihamieliseksi" ja tarinaa "raiskahtavaksi"
    30.7.2020 18:30

Kommentoi

Mainos: Lämpövelho oy

3 syytä, miksi vuosi 2022 on otollisin aika vaihtaa lämmitysjärjestelmä maalämpöön

| Päivitetty

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut