Teos 2015. 335 s.
Emmi Itärannan toista teosta on odotettu malttamattomasti, sillä palkitun ja kansainvälisesti hienosti menestyneen Teemestarin kirjan ilmestymisestä on pian neljä vuotta. Kudottujen kujien kaupunkia kannatti odottaa, sen verran ehyt kokonaisuus se on.
Mutta kun Teemestarin kirja ylitti lajirajat ja tavoitti muutkin kuin scifin ja fantasian ystävät, tuoreen teoksen juoni, hahmot ja teemojen käsittely viittaavat selkeämmin näiden lajien kirjallisuuteen. Scifi-kammoisen ei silti kannata pelästyä. Kudottujen kujien kaupunki nostaa esiin monta elämän perusteemaa, joita voi olla helpompi käsitellä ja pohtia jossain muussa ympäristössä kuin raadollisessa nykyreaalimaailmassa.
Kirjan ympäristö on Neuvoston hallitsema eristetty saari, jossa jokaisella asukkaalla on tiukasti säädelty paikkansa systeemissä. Saari kärsii tulvista ja luonnonvarojen ehtymisestä, joista Neuvosto syyttää Unennäkijöitä. Saarella on viitteitä myös aiemmasta, tuhotusta kulttuurista.
Tarina alkaa, kun Seittien Talossa asuva nuori kutoja Eliana löytää pihalta henkihieveriin hakatun nuoren naisen. Naisen käteen on tatuoitu Elianan nimi, mutta aluksi hänen todellinen henkilöytensä on arvoitus. Valeriaksi paljastuvalta naiselta on kirjaimellisesti viety kieli.
Eliana alkaa selvittää Valerian tarinaa ensin ainoan elossa olevan sukulaisensa, veljensä Janosin kanssa. Janos työskentelee etuoikeutetussa asemassa Sanojen Talossa, jossa hän saa ajoittain tuhottavaksi asukkaisiin liittyviä dokumentteja.
Alussa Eliana ja Janos edustavat ihmisiä, joilla on asiat paremmin kuin monella muulla. He ymmärtävät varoa sanojaan väkijoukossa mutta eivät avoimesti vastusta järjestelmää, joka tuomitsee Unennäkijät pakkotöihin Tahrattujen Taloon ja pakottaa kansalaisensa kantamaan tatuointeja kehossaan. Käänne tulee, kun koneisto ei halua tutkia Valerian kokemaa rikosta.
Tosiasiassa Eliana on jo kapinallinen, sillä vastoin Neuvoston määräystä hän osaa lukea. Toistaiseksi hän on onnistunut salaamaan näkevänsä unia. Uteliaana hän myös ihmettelee tatuointeja, arpia ja muita merkkejä, joita hän näkee pelokkaiden ihmisten iholla.
Kuvaan astuvat kiintymys ja rakkaus, nekin arveluttavia asioita.
Itäranta kutoo taitavasti ainakin kolmenlaisia kudelmia teoksensa siteeksi. Pohjalla on vahva juoni, joka pitää lukijan sopivasti jännityksessä.
Päähenkilöt kulkevat yhdessä ja erikseen saaren käytävillä, kammioissa ja luolissa. He joutuvat vaaraan koneiston kanssa mutta saavat myös apua odottamattomilta ihmisiltä ja olioilta.
Pelkkä kilpajuoksu ei riittäisi, jos käännekohdissa ei esitettäisi oleellisia kysymyksiä. Miksi tytöt eivät saa hankkia lukutaitoa, ja miksi kutojat saavat kutoa vain yhtä seittimallia? Mikä tappaa meristä arvokkaat korallit, joita pakkotyöläiset pannaan sukeltamaan yhä vaarallisemmista paikoista?
Mikä jyrisee meren alla, ja mikä tuhosi edellisen sivilisaation? Onko unien näkeminen merkki sairaudesta, kuten Neuvosto väittää?
Kolmas vahva seitti syntyy Itärannan kielestä. Se ei ole yhtä kirkasta, filosofista ja runollista kuin Teemestarin kirjassa, mutta tarinakin on erilainen.
Parhaiten Kudottujen kujien kaupungin kieli toimii, kun kirjailija kuvaa melankolisen toteavasti ihmisen vääjäämätöntä taistelua vääryyksiä vastaan, ihmisyyden puolesta. Fantasian ystävät kiittävänevät myös neuvokasta sanastoa, jolla Itäranta rakentaa saaren ajattomuutta esineineen, arvoineen ja elävine olioineen.
Kirjailija on kirjoittanut teostaan rinnan kahdella kielellä. Englanniksi se ilmestyy ensi vuoden alussa.
Ina Ruokolainen