Kuopion jätevesistä löytyi jälleen koronavirusta

Lehtoniemen saneerattu jätevedenpuhdistamo. Marko Happo
Kaisu Lötjönen

Kaisu Lötjönen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tekemissä koronaviruksen jätevesiseurannassa on jälleen löytynyt virusta Kuopion jätevesistä. Koronavirusta havaittiin Kuopion jätevesissä ensimmäisen kerran elokuussa. Tuoreet mittaukset ovat ajalta 30.8.–12.9. ja myös niissä esiintyi koronavirusta.

Koronavirusta havaitiin myös esimerkiksi Kajaanin ja Jyväskylän jätevesissä, mutta ei Joensuussa. Kajaanissa ja Jyväskylässä on ollut suurempia tartuntaryppäitä.

Kuopiossa koronavirustilanne on pari viikkoa ollut rauhallinen, mutta THL:n mukaan jätevesilöydökset voivat ennakoida tartuntamäärien kasvua. Pohjois-Savossa kirjattiin kaksi uutta koronavirustaruntaa tiistaina.

Pohjois-Savossa on kirjattu tiistaina kaksi uutta koronavirustartuntaa

Koronaviruksen esiintymistä jätevesissä tutkitaan mittaamalla puhdistamattomista jätevesistä koronaviruksen RNA:ta eli geeniperimää. RNA-löydös jätevedestä ei kerro viruksen tartuttavuudesta, vaan kuvaa koronan esiintymistä viemäriverkoston piirissä olevissa kotitalouksissa.

Säännöllisiä mittauksia on määrä jatkaa vuoden loppuun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.