Rautalammin viisi koronatartuntaa ovat lieviä

Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä kertoo verkkosivuillaan koronatapauksista. Arkistokuva. Timo Mustalampi
Marita Tiihonen

Marita Tiihonen

Viime viikkoina on ilmennyt Rautalammilla useita koronatapauksia, kertoo Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä verkkosivuillaan perjantaina.

– Rautalampi on nyt maailmankartalla, sanoo ylilääkäri Olli Lappalainen viitaten THL:n kuntalistaan, jonne kunta nimetään, mikäli tartuntoja on vähintään viisi.

Kaikki Rautalammilla todennetut viisi tartuntaa ovat Lappalaisen mukaan lieviä, eikä niitä voi yhdistää taannoisiin paikallisessa ravintolassa tapahtuneisiin altistuksiin.

– Toivottavasti tämä pysyy hallinnassa. Siksi kehotamme nyt ihmisiä varovaisuuteen. Riski tartunnan saamiseen on selkeästi aiempaa suurempi kuin kesällä.

Noin 50 asiakasta altistunut koronalle rautalampilaisessa ravintolassa - "Juuri kun alettiin päästä jaloilleen"

Tapauksien selvittelyjen yhteydessä on havaittu osin laaja-alaista altistumista koronavirukselle. Osa tapauksista voi jäädä tunnistamatta tartunnanjäljityksestä huolimatta.

– Ei voi nimetä varsinaisesti mitään tapahtumaa tai paikkaa, missä ihmiset olisivat altistuneet. Kun ihmiset liikkuvat lieväoireisina, altistumisia voi tapahtua siellä täällä. Tartunnan ja altistumisten jäljet voivat siksi jäädä piiloon, sanoo Lappalainen.

Rautalammilla koronavirukselle altistuneet on tavoitettu ja asetettu karanteeniin – koronan takia suljettu ravintola on myös auki

Terveydenhuolto kehottaa kuntalaisia tarkkailemaan vointia ja oireiden ilmaantuessa herkästi hakeutumaan koronavirustestiin.

Rautalampilaisten testaus tapahtuu Suonenjoen terveyskeskuksessa kello 8–14.

– Otamme tarvittaessa näytteitä myös viikonloppuisin akuuttivastaanotolla, kertoo Lappalainen.

Tärkeää on huolehtia käsihygieniasta ja etäisyyksien pidosta edelleen. Oireisena on vältettävä kontakteja toisiin ihmisiin.

Tartuntaketjujen jäljittämisestä ja koronatilanteesta tiedottamisesta vastaa Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, kerrotaan Rautalammin kunnan nettisivuilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.