Koronatartunta Leväsen hoitokodissa Kuopiossa – kaikille hoitokodin asukkaille tehdään koronatesti

Leväsen palvelukeskus. Juha Poutanen
Ansa Heinonen

Ansa Heinonen

Kuopiossa Leväsen hoitokoti 1:ssä on todettu positiivinen koronavirustartunta. Tartunnan saaneesta ei kerrota, onko hän hoitokodin asukas vai kuuluuko hän henkilökuntaan. Perusteena on se, että yksityisyyden suoja halutaan varmistaa.

Todetun tartunnan vuoksi varotoimena kaikille asukkaille ja osalle henkilökuntaan kuuluvista tehdään koronatesti tänään perjantaina. Asukkaiden vastauksista tiedotetaan lähiomaisille yksilöllisesti sovittujen käytäntöjen mukaisesti.

Kuopion kaupunki toimitti perjantaina julkisuuteen ohjeen, että vierailuja yksikköön ei saa tehdä, jotta tauti voidaan rajata ja ottaa tilanne haltuun.

Hoitokodin henkilökunta on käyttänyt työssään hyvää käsihygieniaa ja kirurgista suunenäsuojusta, joilla pystytään tehokkaasti estämään viruksen leviämistä ja sille altistumista, kaupunki kertoo tiedotteessa.

Kuopion kaupungin tartuntatautien yksikkö selvittää tarkasti mahdolliset altistumistilanteet ja on yhteydessä kaikkiin altistuneisiin.

Yksikön karanteenin pituuden arvioi Kuopion kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri tautitapausten ilmenemisen perusteella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.