Uusi paikallisradio on nimeltään Savon Aallot – nimikilpailuun hurja määrä ehdotuksia

Radiokanava aloittaa toimintansa marraskuussa.

Radion nimikilpailun arvonnan voitti Juha Pennanen (vas.). Radion päätoimittaja Mika Aro ja juontaja Hanna Hahl ojensivat palkinnoksi saadun matkalahjakortin sopivan etäisyyden päästä Lehtipoika-patsaan edessä. Paula Pohjamo

Kaisu Lötjönen

Erittäin idearikkaita nimiä, sanoo päätoimittaja Mika Aro. Kuopiossa pian aloittavalle uudelle radiokanavalle tuli kesän aikana järjestetyssä nimikilpailussa peräti 700 ehdotusta. Näistä sopivimmaksi ja uuden radion nimeksi valikoitui: Savon Aallot.

– Savon Aallot on sanana kaunis ja soljuva. Se kuulostaa hyvältä korvissa ja nimihän viittaa myös radioaaltoihin, Aro sanoo.

Nimiehdotuksissa toistuivat usein sana Savo tai savolaiset paikannimet ja tunnetut henkilöt kuten Minna Canth. Monet ehdotukset myös liittyivät savon murteeseen.

– Ehdotuksia tuli ympäri Suomen. Patentti- ja rekisterihallitus ei kaikkia hyväksynyt, koska ne muistuttivat liikaa jotain jo olemassa olevaa nimeä, Aro toteaa.

Uusi radiokanava aloittaa toimintansa marraskuun aikana. Tällä hetkellä Savon Sanomien toimituksessa Kuopion Vuorikadulla rakennetaan uutta radiostudiota. Jatkossa mediatalossa printtilehti, verkko ja radio toimivat tiiviissä yhteistyössä sekä tilan että sisältöjen osalta.

– Odotukset ovat korkealla. Kuopiossa on vahva paikallisradioperinne ja tarkoituksenamme onkin keskittyä nimenomaan paikallisuuteen. Toisaalta yhteistyö toimituksen kanssa mahdollistaa sen, että esimerkiksi yllättävissä käänteissä voimme reagoida ja hyödyntää eri välineitä nopeasti, Aro sanoo.

Savon Sanomien toimitus tekee ja lukee radiouutiset tasatunnein arkisin kello 7–18 sekä lauantaisin 10–14. Muuten radion täyttää musiikki ja monipuolinen kattaus savolaiseen elämään esimerkiksi haastattelujen kautta.

– Tarkoituksena on tuoda esille ihan sitä tavallisen ihmisen arkea sekä myös kiinnostavia henkilöitä. Radio on suunnattu aktiiviselle ihmiselle, jota kiinnostaa mitä ympäristössä tapahtuu. Kuuntelijat voivat osallistua lähetyksiin puheluilla ja viesteillä.

Alkuvaiheessa Savon Aallot kuuluu Kuopion ympäristössä, mutta ulottuu kauimmillaan myös Siilinjärvelle, Tuusniemelle, Suonenjoelle ja Leppävirralle. Radiokanavan taajuus on 102.

Tavoitteena on laajentaa kuuluvuusaluetta ensi keväänä siten, että radio kuuluu Sukevan rajoilta Juvalle asti.

Sekä päätoimittaja Aro että Savon Media Oy:n sisältöjohtaja, Savon Sanomien vastaava päätoimittaja Seppo Rönkkö kehuvat erityisesti osaavaa tiimiä, joka radioon on valittu.

Aron lisäksi äänessä juontajina kuullaan varkautelaislähtöinen Hanna Hahl sekä Siilinjärveltä kotoisin oleva Sami Turunen.

– Meillä on mukana vahvat radioalan osaajat. Näen kuitenkin, että radio pyörii yhteispelinä niin kuin toimitustyö muutenkin. Esimerkiksi uutiset tehdään Savon Sanomien toimituksessa, sanoo Rönkkö.

Rönkkö toteaa, että Savon Aallot on yksi uusi vaihtoehto savolaiseen mediamaisemaan.

– Tämä on mielenkiintoinen avaus perinteiselle lehtitalolle ja se täydentää loistavasti mediapalettia. Uskon, että kansalaiset ja ilmoittajat löytävät radiokanavan. Kiinnostusta on jo ennakkoon ollut.

Radion päätoimittajalla, vuosikymmenten kokemuksesta huolimatta, on jo pientä odottavaa jännitystä ilmassa.

– Jännittävin hetki on varmasti se, kun aloittaa uudessa paikassa ensimmäisellä kellonlyömällä. Se on hyvää jännitystä joka saa aistit avoimeksi, Aro toteaa.

Savon Aallot -kanavan juontajat Mika Aro, Sami Turunen ja Hanna Hahl.

Uusi radiokanava

Savon Aallot

Mediatalo Keskisuomalaiseen kuuluvan Savon Media Oy:n perustama radiokanava.

Kanava aloittaa toimintansa marraskuun aikana Savon Sanomien toimituksessa Kuopiossa.

Kanavan taajuus on 102 ja alkuvaiheessa kuuluvuus ulottuu välille Lapinlahti-Tervo-Tuusniemi-Siilinjärvi-Kuopio-Leppävirta-Suonenjoki.

Tavoitteena on laajentaa kuuluvuusaluetta myöhemmin aina Sukevalle ja Juvalle asti.

Savon Aallot -kanavaa voi kuunnella myös netissä.

Radion päätoimittaja on Mika Aro. Juontajina Aron lisäksi ovat Hanna Hahl ja Sami Turunen. Savon Sanomien toimitus vastaa tasatunnein uutislähetyksistä.

Nimikilpailun arvonnan voittaja

"Rohkeutta kaikkeen tekemiseen"

Radion nimikilpailun arvonnassa onni suosi matkalahjakortin verran helsinkiläistä Juha Pennasta.

Kuopiolaislähtöinen Pennanen paljastuu nopeasti kovaksi radionkuuntelijaksi, joka yhä seuraa tarkasti Savossa tapahtuvia asioita.

Hän sanoo ottaneensa nimikilpailun vakavasti. Lopulta kilpailuun lähti kolme ideaa.

– Pohdin ehdotuksia pitkään. Mietin, että nimessä tulisi näkyä Kuopion seutu ja sen tulisi olla uskottava. Mahtavaa, että uusi radiokanava perustetaan.

Radiolta Pennanen toivoo paikallisuutta, mielenkiintoisia henkilöhaastatteluja sekä perinteisiäkin radio-ohjelmia, joissa ei puhuta vain juontajan omasta elämästä, vaan enemmän ympärillä tapahtuvista asioista.

– Paikallisuus mahdollistaa jo erottautumisen. Kaipaan myös sitä, että asioita uskalletaan sanoa suoraan ja olla rohkeasti erilaisia. Nykyään monet radiokanavat toistavat liikaa itseään.

Samaa viestiä Pennanen välittäisi koko Kuopion alueen kehittämiseen.

– Rohkeutta vaan kaikkeen tekemiseen ja asioiden eteenpäin viemiseen!

500 euron matkalahjakortti tulee Pennasen mukaan käytettyä koronatilanteen vuoksi kotimaassa, miksei vaikka Kuopiossa.

– Mielellään käyn Kuopiossa, kaupungin näkee aina uusin silmin, kun on muualla asunut pitkään. Uutta radiokanavaa aion kuunnella netin kautta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut