Norjalaisdekkaristi Jo Nesbøn kirjojen myynti ylitti Suomessa miljoonan kappaleen rajan

Jo Nesbøn kirjojen myynti on ylittänyt Suomessa miljoonan kappaleen rajan. Thron Ullberg
Iikka Taavitsainen

Iikka Taavitsainen

Norjalaisdekkaristi Jo Nesbøn kirjojen myynti on ylittänyt Suomessa miljoonan kappaleen rajan, kertoo Johnny Kniga -kustantamo tiedotteessaan.

Kustantamon mukaan Nesbøn syykuussa ilmestynyt rikosromaani Valtakunta on ylittänyt 15 000 myydyn kirjan rajan, ja samalla hänen teostensa yhteenlaskettu myynti Suomessa on nyt yli miljoona kappaletta.

Nesbølta (s. 1960) on ilmestynyt yhteensä 18 rikosromaania. Ne kaikki on julkaistu myös suomennoksina. Myös hänen kirjoittamiaan lastenkirjoja on julkaistu suomeksi.

Nesbøn kirjoja on käännetty yli neljällekymmenelle kielelle ja myyty maailmanlaajuisesti yli 45 miljoonaa kappaletta.

Ennen esikoiskirjaansa, vuonna 1997 julkaistua Harry Hole -sarjan aloittanutta Flaggermusmannenia (suom. Lepakkomies) Nesbø toimi muun muassa muusikkona ja pörssimeklarina.

Nesbøn livehaastattelu esitetään osana Helsingin kirjamessut verkossa -tapahtumaa sunnuntaina 25.10.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut