Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lost Boysin nousi katsotuimpien kotimaisten dokumenttielokuvien joukkoon – edellä vain Järven tarina, Sel8nne, Metsän tarina sekä Reindeerspotting

Syyskuun loppupuolella ensi-iltansa saanut dokumenttielokuva Lost Boys on noussut kaikkien aikojen katsotuimpien kotimaisten dokumenttielokuvien joukkoon. Elokuva on kerännyt runsaassa kolmessa viikossa yli 53 000 katsojaa.

– On ällistyttävää, että K18-luokiteltu Lost Boys on kivunnut kaikkien aikojen katsotuimpien suomalaisten dokumenttielokuvien joukkoon. Tällä listalla on elokuvia pääasiassa urheilusankareista, kevyen musiikin juhlituista ikoneista ja koko perheen luontoelokuvia, kertoo elokuvan tuottaja Miia Haavisto tiedotteessa.

– Se, että rankasta elämästä kertova ja ihmisyyden vähemmän sankarillista puolta valottava Lost Boys kiinnostaa näin paljon elokuvateatterissakävijöitä, on merkki siitä, että katsojat ovat avarakatseisia. He haluavat valkokankaille erilaisia tarinoita ja näkökulmia todellisuuteen.

Kotimaisista dokumenteista katsotuin on vuonna 2016 ilmestynyt Järven tarina, joka keräsi yli 187 000 katsojaa. Toiseksi katsotuin on Teemu Selänteestä kertonut Sel8nne (2013), joka keräsi yli 130 000 katsojaa. Kolmanneksi katsotuin dokumentti on Metsän tarina (2012) yli 90 000 katsojallaan ja neljännellä paikalla on Reindeerspotting – pako joulumaasta (2010), joka keräsi yli 63 000 katsojaa.

Lost Boys on Reindeerspottingin itsenäinen jatko-osa.