Kuopion Hophausissa on voinut altistua koronavirukselle 17.10.

Kaisu Lötjönen

Kuopion Hophaus-ravintolassa viime lauantaina olleita pyydetään tarkkailemaan oloaan koronavirusoireiden varalta.

Kuopion kaupunki tiedottaa, että Hophausissa lauantaina 17.10. kello 16-17 välisenä aikana on ollut koronaviruspositiivinen henkilö, ja kyseiseen aikaan paikalla olleet ovat voineet altistua.

– Jos tulee yhtään koronavirukseen viittavia oireita, niin koronatesteihin tulee hakeutua herkästi, sanoo Kuopion kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Raija Savolainen.

Myös Hophaus kertoo asiasta Facebook-sivuillaan.

– Yksityisyyden suojan vuoksi emme tiedä kuka henkilö on ollut. Vastuulliseen toimintaamme kuuluu tapahtuneesta tiedottaminen avoimesti, kertoo PeeÄssän toimialajohtaja Ville Puustinen.

– Pidämme kaikissa toimipaikoissamme tässä epidemiatilanteessa tehostetusti huolta hygieniasta. Meidän jokaisen on tärkeää huolehtia omalta osaltamme ohjeistuksista, kuten käsihygieniasta ja turvaväleistä tarkasti. Vähänkään oireisena ei nyt tulisi liikkua ihmisjoukoissa, sanoo Puustinen.

Korona-palvelupuhelimeen voi soittaa numeroon 044 704 6700 arkisin kello 8-15 (paitsi perjantaina 8-14) ja viikonloppuisin kello 8-12.

Torstaina palvelupuhelin oli Kuopiossa ruuhkautunut.

Virka-ajan ulkopuolella voi soittaa päivystyksen neuvontanumeroon 116 117 ma-to klo 16–22, pe 15–22, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 8–22.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut