Paras palvelu etsinnässä – kilpailun yleisöäänestys alkaa Savon Sanomien verkkopalvelussa: "Tarkoituksena kasvattaa alueen elinvoimaa"

Miika Keihänen ja BikeTaxi Oy olivat Parasta palvelua -kisan ykkösiä vuonna 2019. Juha Poutanen
Kari Manninen

Kari Manninen

Parasta palvelua 2020 -kilpailu kiinnostaa paljon yrityksiä. Tänä vuonna mukana kilpailussa on yli 90 yritystä. Näin kertoo kilpailun järjestävän Kuopion alueen kauppakamarin palveluvaliokunnan puheenjohtaja Markku Raatikainen.

Yleisöäänestys on avattu Savon Sanomien verkkopalvelussa ja äänestämään pääset täältä.

Raatikainen selvitti, että nyt mukana on isoja ja pieniä yrityksiä eri toimialoilta.

– Kilpailun tarkoituksena on kasvattaa alueen elinvoimaa lisäämällä yritysten kilpailukykyä niiden palveluja kehittämällä, hän korosti.

Raatikaisen mukaan kilpailu on tärkeä kanava kehittää savolaista palvelukokemusta, joten siihen halutaan tulla mukaan.

Edellisvuosien tapaan kilpailun pyrkimyksenä on kehittää palvelualan laatua ja arvostusta. Kauppakamarin palveluvaliokunta tahtoo lisätä myös kiinnostusta palvelualan työpaikkoja kohtaan.

Esimerkillinen palvelu ei ilmene vain ravintola- ja myymälätoiminnassa, vaan sitä voi saada esimerkiksi tänä vuonna mukana olevista Pohjois-Savon TE-toimistosta tai eläinfysioterapeutilta.

Tarve hyvään palveluun ei Raatikaisen mukaan ole kadonnut korona-aikana, monesti jopa päinvastoin.

–Nyt on tärkeää pitää huolta asiakkaista ja kehittää heille sopivia palveluita. Tärkeää on monikanavaisuus: some, netti ja kivijalkakauppa, hän arvioi.

Kilpailussa etsitään Pohjois-Savon alueen parhaita palveluosaajia jo seitsemättä kertaa. Tänä vuonna yritykset pääsivät ilmoittamaan itsensä mukaan suoraan ilman yleisön vinkkiä.

Yritysten omien ilmoittautumisten lisäksi Savonia-ammattikorkeakoulun yTiimi oli yhteydessä yrityksiin, jotta osanottajia olisi monipuolisesti.

Yleisöäänestyksen ohella yTiimi tekee yrityksiin mystery shopping -käyntejä havaitakseen asiakaspalvelun parhaat testaaja-asiakkaiden avulla.

Lopputulos ratkaistaan yleisöäänestyksen ja yTiimin tekemien mystery shopping -asiointien perusteella. Voittaja ja muut menestyneet julkistetaan kauppakamarin palvelukoulutuksen yhteydessä 26. marraskuuta.

Raatikainen painottaa, että tänä vuonna kiinnitetään huomiota myös siihen, jos yrityksessä on kehitetty poikkeusoloissa palveluinnovaatioita. Kauppakamarin palveluvaliokunta aikoo huomioida tällaisia yrityksiä.

Parasta palvelua -voittaja on haussa seitsemättä kertaa. Yritykset pääsivät ilmoittautumaan kilpailuun 18. lokakuuta mennessä.

Viime vuonna kilpailun voitti polkupyörätaksiyritys BikeTaxi Oy.

Kuopiolainen BikeTaxi keräsi äänestyksessä ylivoimaiset 1 121 ääntä. Palkinnon vastaanotti Miika Keihänen. Koko kilpailussa ääniä annettiin viidessä kategoriassa yli 13 000.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut