Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi harjoitteli moottoritiellä – yksitoista kuljettajaa ajoi itselleen maksullisen muistutuksen

Poliisin mukaan yksitoista kuljettajaa ajoi niin kovaa poliisin harjoituspaikan ohi, että kuljettajat saavat liikennevirhemaksut postitse kotiinsa.

Poliisit ja palomiehet harjoittelivat Kuopion moottoritiellä keskiviikkoaamupäivänä toimintaa liikenneonnettomuustilanteessa. Harjoituksen takia moottoritiellä oli yhdellä kaistalla runsaasti viranomaisia.

Viranomaisten työturvallisuuden takia harjoituspaikalla oli alennettu nopeusrajoitus.

Harjoituksen aikana poliisin kameravalvonta-auto valvoi, miten harjoituksen onnettomuuspaikan ohi ajettiin. Paikan ohi ajoi 900 ajoneuvoa, joista yhdellätoista kuljettajalla oli ylinopeutta 10–20 kilometriä tunnissa yli rajoituksen.

Poliisin mukaan monet kuljettajat myös tulivat kovaa vauhtia paikalle ja jarruttivat vasta hyvin myöhään, kun edessä oli jo hitaasti menevän autojonon pää.

Poliisin ja pelastuslaitoksen lisäksi harjoitukseen osallistuivat Pelastusopisto ja tieliikennekeskus. Harjoitus oli aamupäivällä moottoritiellä Matkuksessa ja iltapäivällä vanhalla viitostiellä Pitkälahdessa.