Kuopion Inkilänmäen päiväkodissa useita on altistunut koronavirukselle

Arkistokuva. Uusimaa
Jerri Koskinen

Jerri Koskinen

Inkilänmäen päiväkodissa Kuopiossa noin 25 ihmistä on altistunut koronavirukselle. Kaikille altistuneille on mennyt tieto ja heidät on asetettu karanteeniin.

Viikonlopun aikana Kuopiossa todettiin kahdeksan uutta tartuntaa. Näistä kolme liittyvät aiempiin tartuntaketjuihin, joten sairastuneet ovat olleet jo karanteenissa.

Karanteeni on tartuntatautilääkärin viranomaispäätös. Tartuntatautilääkäri voi määrätä oireettoman henkilön karanteeniin, jos tämä on altistunut yleisvaaralliselle tartuntataudille. Jos kyseessä on koronavirus, karanteenin pituus on yleensä 10 päivää. Varsinaista karanteenia ei voi lyhentää esimerkiksi negatiivisella koronatesteillä.

Lisäksi yksi uusi Kuopion tartunta on saatu ulkomailla ja kaksi on lähtöisin oppilaitoksesta ja harrastuksesta. Lisäksi yksi uusista tartunnoista on perheen sisäinen tartunta ja yhden tartunnan lähde on epäselvä.

THL:n rekisteriin ei kirjattu maanantaina yhtään uutta tartuntaa Savon maakunnissa. Rekisterin tiedot päivittyvät viiveellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut