Mitä heille tapahtui? – Vallankumouksen jälkeen itärajan taakse lähteneiden jälkeläisiltä pyydetään pieniäkin tiedon murusia tutkimushanketta varten

Unelma punaisesta Suomesta innosti monia suomalaispakolaisia. Sisällissodan jälkeen Venäjälle lähti tuhansia suomalaisia etsimään parempaa elämää. RGASPI
Jukka Patrakka

Jukka Patrakka

Kansallisarkisto pyytää suomalaisilta tietoa diktaattori Josif Stalinin vainoissa teloitetuista ja laajemminkin suomalaisten vaiheista Neuvostoliitossa noina vuosina.

Syksyllä aloitettu tutkimushanke on jo saanut muistelmia, kirjeitä, päiväkirjoja ja asiakirjoja lahjoituksena yksittäisiltä kansalaisilta, perheiltä ja suvuilta.

Vainoissa surmattujen sukulaisia on muun muassa Kuopiossa, josta moni lähti etsimään parempaa elämää itärajan takaa.

– Jälkeläisiä on melko paljon Itä-Suomessa. Harva on itse kokenut 1930-luvun tapahtumia. He voivat olla lastenkodeissa kasvaneita ja paluumuuttajia, tutkimusta johtava historioitsija Aleksi Mainio kertoo.

Hankkeessa etsitään pieniäkin tiedonmurusia siitä, mitä suomalaisille tapahtui.

Stalin kiristi hysteerisesti otettaan vallasta etenkin vuosina 1937–1938, jolloin pidätettiin jopa 1,6 miljoonaa ihmistä. Ainakin 700 000 heistä tuomittiin kuolemaan. Jos inkerinsuomalaisia ei lasketa, Mainio arvioi suomalaisuhrien määräksi yli 10 000.

Tutkijoita kiinnostaa selvittää, keitä olivat nämä suomalaiset ja mitä heille tapahtui. Urakkaan toivotaan löytyvän apua sadoilta, ehkä tuhansilta heidän jälkeläisiltään.

– Ihmisiltä on jo tullut paljon viestejä, jotka vaihtelevat laidasta laitaan. Osa on muistitiedon varaisia, koska suvussa on kerrottu tarinaa.

Jos on sukua vainon uhreille, Aleksi Mainion mukaan tietoa heistä voi vaatia Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n arkistosta. Juha Poutanen

Venäjän nykyinen arkistolaki huomioi uhrien omaiset paikka paikoin paljon paremmin kuin tutkijat.

– Jos on sukua vainon uhreille, tietoa heistä voi vaatia FSB:n arkistosta.

Esimerkiksi isoisän tuntemattomaksi jääneen kohtalon saattaa saada selville, mutta prosessi on byrokraattinen.

Lisäksi suomalaistutkijat käyvät läpi Venäjän arkistoja.

– Selvää on, ettei arkistojen avoimuus lisäänny lähivuosina. Tilanne on koko ajan hieman heikentynyt, mutta tutkijat pystyvät työskentelemään. Työ on hidasta ja osa arkistoista on suljettu.

Suomettumisen vuosikymmeninä arkistot olivat käytännössä kiinni, eikä Suomi metelöinyt Stalinin uhreista.

– Yhtä ja toista tiedettiin näistä ihmistä, mutta ei haluttu häiritä arkoja suhteita.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen arkistot saatiin raolleen muutamaksi vuodeksi.

Nykyisen yhteistyön uskotaan jatkuvan, koska Suomen Kansallisarkistolla on runsaat 50 sopimusta Venäjän ja Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden arkistojen kanssa.

Koottavana on interaktiivinen tietokanta vallankumouksen jälkeen Venäjällä olleista suomalaisista ja heidän elämäkertatiedoistaan.

Jälkeläiset voivat kirjoittaa tarinoita sukulaisistaan sekä skannata esimerkiksi kirjeitä ja valokuvia. Mainio pyytää lähettämään niitä osoitteeseen suomalaiset.venajalla@arkisto.fi

– Olemme iloisia kaikista vihjetiedoista ja dokumenteista.

Kuopiossa syntynyt Edvard Gylling perheineen vuonna 1920 Tukholmassa. Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan tuleva päämies matkusti Neuvosto-Venäjälle vielä samana päivänä. RGASPI

Ensimmäisinä Venäjälle lähti punapakolaisia sisällissodan jälkeen. Mainion mukaan heitä saattoi olla jopa 13 000.

– Ehkä puolet tuli takaisin.

Toinen iso ryhmä oli amerikansuomalaiset. Noin 5000–7000:sta osa tuli pois.

Suurin ryhmä oli loikkarit 1930-luvulla, kun vasemmistoa piinannut Lapuan liike oli voimissaan ja Suomi kärsi ennätystyöttömyydestä. Itärajan taakse lähti 15  000–20  000, joista ehkä joka toinen pääsi palaamaan Suomeen. Pääsyy paluuseen oli työleirille joutuminen.

Suomalaisia punapakolaisia kuorma-autoparaatissa Moskovan Punaisella torilla. RGASPI
Suomalaisen punaupseerikurssin tunnus julistaa: ”Eläköön internationale!” RGASPI

Stalinin vainoista tiedettiin jo jotakin.

– Moni luuli niitä valkoisen Suomen propagandaksi.

Mieluummin kuunneltiin Pietarin radion lupauksia työstä ja leivästä.

– Propagandalähetyksiä oli helppo uskoa, kun Suomessa olivat pahimmat lamavuodet eikä sosiaaliturvaa ollut.

Faktoja oli vaikea tarkistaa. Internetkin keksittiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

– Nyt tuntuu järjettömältä, että he menivät surman suuhun.

Henkiset jäljet ovat pitkät.

– Ne ulottuvat jopa kolmanteen sukupolveen.

Tavoite

Paljon uutta tietoa

Kansallisarkisto tutkii Venäjälle muuttaneiden, siellä olleiden ja sieltä palanneiden suomalaisten vaiheita mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Tietoja kootaan vuosilta 1917–1964.

Suomalaisten vaiheista ja asemasta Neuvostoliitossa sekä Stalinin ajan terrorista ja väestönsiirroista haetaan uutta tietoa. Sitä julkaistaan tietokirjoina sekä tieteellisinä ja populaareina artikkeleina. Kansainvälistäkin historiantutkimusta palvelevaan hankkeeseen osallistuu muun muassa nuorten tutkijoiden verkosto.

Valtioneuvoston kanslia rahoittaa viisivuotista tutkimusta yli kahdella miljoonalla eurolla. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii alivaltiosihteeri Timo Lankinen. Kansallisarkisto nimittää hankkeelle tieteellisen seurantaryhmän.

Hankejohtaja Aleksi Mainio kertoi esiselvityksestä ja tutkimushankkeesta Kuopiossa viime viikolla. Tilaisuuden järjestäjinä olivat Kuopion isänmaallinen seura, Kuopion Paasikivi-Seura, Pohjois-Savon UKK-Seura ja Pohjois-Savon maanpuolustusyhdistys.

Kommentoi

Mainos: PeeÄssä

Yhdessä tehdään ja yhdessä onnistutaan

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut