Petteri Summanen ratkoo tv-ohjelmien kinkkiset kohdat Tahkon luontopoluilla

Tv-legenda Petteri Summanen kuittasi pienet nimisekaannukset naurulla. Soili Porokka
Kristiina Poutiainen

Kristiina Poutiainen

Syvällä Tahkon metsässä, keskellä hiljaista syysviikkoa, kulkee paljon rytyssä olevia ajatuksia. Ne kulkevat ohjaajana, käsikirjoittajana ja näyttelijänä tunnetun Petteri Summasen päässä.

– Mites se oli...? Söimmä suolta sammakoita / ahomailta mansikoita / joimma joesta vettä... Tuolla on ihana puro, niin kirkasta vettä, että teki mieli hörpätä, Summanen hehkuttaa mukaillen Kantelettaren Paimen-värssyä.

Huutavanholman rotkossa on puro, josta Petteri Summasen melkein teki mieli juoda vettä. Poluilla saa purettua ajatuksia, mutta tarvittaessa myös kunnon hien pintaan. Soili Porokka

Nyt hänellä ei ole kiire.

– Tulen sesonkien ulkopuolella Tahkolle hiljentymään kirjallisten töiden pariin. Nyt stilisoin kolmiosaista minisarjaa, eli esimerkiksi hion dialogeja ja henkilöiden taustoja, että onko yksinäinen henkilö leski, sinkku vai eronnut, selventää Zodiak-yhtiössä kehityspäällikkönä toimiva Summanen.

Tv-sarjan käsikirjoituksen muokkautuminen filmausvaiheeseen on monivaiheinen prosessi.

– Loppuvaiheessa pitää esimerkiksi hioa kohtaukset sopiviin mittoihin. Samalla pitää huomioida, miten hahmojen motiivit pääsevät esiin.

Tahkon yksinäisyydessä Summasen aamu alkaa kahvilla, jota seuraa pari tuntia töitä.

– Mieli toimii niin, että arjessa jää asioita ratkaisematta, ja ne päättää ratkaista myöhemmin. Kun huomaan, että koneen ääressä ajatus jää junnaamaan, on hyvä hetki lähteä pihalle.

Luova työ vaatii täyden rauhan. Jos metsässä kuuntelee musiikkia tai juttelee kaverin kanssa, ratkaisemattomien asioiden lokerot eivät avaudu.

– Kun stressi pakkaa päälle, se pystyy purkautumaan vain täydellisessä hiljaisuudessa. Itsekseen liikkuessa, kun on aikaa, ne ratkaisemattomat ongelmat pulpahtavat mieleen ja niiden ratkaisulle on tilaa, Summanen muotoilee.

Tahkon metsässä yksin kulkiessaan Summanen kuulee oman äänensä.

– Hiljaisuudessa mielen sykkyrät saa purettua ärsyketarjonnasta. Silloin mieleen jääneet vyyhdit avautuvat polulle ja asioiden hierarkiat löytyvät: mikä on tärkeää ja mikä ei. Mielen pintaan nousevat oikeat asiat. Asiat saavat mittasuhteet. Tämä ei ole terapiaa, vaan ihan vain katse siihen, mitkä asiat ovat tärkeitä, Summanen pohtii.

Metsässäkin Summasella on mukana kännykkä, johon hän tallentaa heti poluilla syntyneen välähdyksen.

– Todella keskeinen juttu on, että ideat tallennetaan. Yleensä laitan ne vihkoon. Olen vihkomiehiä. 1990-luvun lopusta minulla on tallella kymmeniä vihkoja, joiden ideoista osa on päätynyt telkkariin.

1990-luvun legendaarisen sketsisarja Studio Julmahuvin tekijätiimiinkin kuulunut Summanen muistelee, kuinka jätkäporukalla sketsisarjojen ryhmäideointi oli energistä, poikamaista, estotonta heittelyä.

– Sketseissä kaariajattelu ei ole niin tarpeellista kuin pitkässä tv-sarjassa. Silloin mentiin baariin, pelattiin biljardia, juotiin kaljaa ja käkätettiin jutuille, jotka kirjoitettiin pikkuvihkoon ylös. Sellainen ideointi pitikin tehdä yhdessä.

Summasen näyttelijänura oli tuolloin alkutaipaleellaan.

– Se elämänvaihe oli kovaa urheilua, kovaa työntekoa ja kovaa juhlimista, Summanen muistelee.

Sitten tulivat pysyvä parisuhde ja perhe.

– Kun lapset syntyvät, omat pyrkimykset ja motiivit mitätöityvät. Nyt näyttelijän työ on työ, jolla elätän perheeni. Minun ei tarvitse enää ängetä kesäteatteriin, Robaan tai Sykkeeseen naama edellä – paitsi jos tulee kiinnostava rooli –  mieluummin keskityn uuden luomiseen ja ideoin tv-sarjoja. Omaäänisyys löytyy kohinan alta, miettii Summanen.

Korona-aikana kotona töissä ollessa työn tehokkuus laski, sillä arkiset kotiasiat tunkivat ajatustyön väliin. Soili Porokka

Summanen huomasi, että korona-aikana kotona työskennellessä työtehot laskivat.

–  Jos pyörähdän keittiössä, huomaan astioita lojumassa. Täytän astianpesukoneen. Kerään laseja huoneista ja samalla huomaan likavaatteita. Koska pyykinpesuaine puuttuu, käyn kaupassa, ja kun nälkäkin on, teen ruokaa. Kohta lapset tulevatkin kotiin. Se rauhallinen työaika oli siinä.

Taipalsaaren kesämökillä, Saimaan rannalla, on sama meno – ei mielelle työrauhaa, vaan arkisia asioita.

– Kolmesti olen lentänyt pariksi viikoksi myös Thaimaahan kirjoittamaan. Mutta jo 4–5 vuotta sitten aloin ajatella, mitä päästöjä lentäminen tuottaa. Saisinkohan kirjoitettua jossain lähempänä?

Tahkolle on helppo tulla omalla autolla.

– Kun tulee tänne tyhjään kämppään, laittaa ruuat jääkaappiin ja rauhoittuu, siinä on kaikki tarpeellinen. Sauna päälle, eikä tarvitse miettiä arkisia asioita.

Perhe ymmärtää luovan työn vaatimat "pakomatkat".

– Vaimo sanoo vain, että hyvä. Aina ne reissut ovat olleet tuotteliaita, edistyneiden töiden kanssa olen tullut kotiin.

Summanen jatkaa metsäpolkua ylös. Kosteat mättäät ja kivet voivat olla liukkaita.

– Luontopolun jälkeen on aina seestynyt olo. Nuorempana piti mennä korkealla sykkeellä. Nyt nautin siitä, että mieli toimii rauhassa ja keho ja mieli yhdistyvät luontoon.

Tahkon metsissä saa kyllä sykkeetkin ylös. Vaikkapa portaissa, joita on reilu 1050.

– Ne kun kulkee kaksi kertaa, niin tuntuu jaloissa, Summanen nauraa.

Kun työajatukset alkavat junnata, Petteri Summasen "etutassut sutivat" hotellihuoneesta lenkille vapauttamaan mieltä. Soili Porokka

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut