Kuusenkerkkäpuustit menevät Lapland-hotellin aamiaiselle minimakeaksi. Kristiina Poutiainen

Vauva toi uranluojat Helsingistä leipomoyrittäjiksi Nilsiään –  Asiakkaina ovat Helsingin viiden tähden hotellit ja miljoonia pikkupitsoja haluava SOK, mutta kaverit kysyvät, kaduttaako

Soili Porokka

Soili Porokka

Puisten kaulinten vauhdikas kopina tuottaa rytmikästä ääntä, kun karjalanpiirakan kuoria kaulitaan nilsiäläisen Liepuskan leipomon ison pöydän ääressä. Välillä verrataan malliin, että aihio on juuri samanlainen ympyrä, millainen sen pitää olla, jotta piirakoista tulee tasalaatuisia eli samankokoisia ja -näköisiä. Jopa ryppyjen määrä on likimain aina sama – 12 tämän koon piirakassa.

Karjalanpiirakan teko käy vaikuttavalla sorminäppäryydellä ja huippuunsa hioutuneella rutiinilla.

– Minulta on kysytty, että minkälaiset rypytyskonneet teillä on siellä Liepuskassa. Minä näytän, että yks malli on tässä, murjaisee Sanni Korhonen ja näyttää kouraansa.

Samaan aikaan yrityksen perustajalla Riitta Vartiaisella on kokonaan uuden tuotteen tuotekehitys meneillään.

– Puoli tuntia sitten tuli tiedustelu hotelliketjulta, pystyisimmekö valmistamaan minijoulutorttuja puolukkatäytteellä. Samassa Riitta ryhtyi hommaan, ja nyt onkin jo hillo keitettynä, Vartiaisen tytär, toimitusjohtaja Eeva-Maria Turunen kertoo.

Anoppinsa sekä vaimonsa Eeva-Maria Turusen kanssa tasaosuuksin osakeyhtiötä pyörittävä Timo Turunen kertoo, että koko yrityksen filosofia kiteytyy siihen, että siellä ovat töissä ketterästi uuteen taipuvat ihmiset, eivät linjastot.

– Linjasto tekee, mitä se pystyy, me teemme vaikka sun mitä, hän kiteyttää.

Näiden naisten käsissä syntyy satojatuhansia karjalanpiirakoita vuodessa. "J a minä en meinannut ottaa sitä ollenkaan tuotevalikoimaan. Ajattelin, että siihen hommaan minä en lähde, kun kaupasta sai monta piirakkaa eurolla. Mutta kun piirakkaa kysyttiin ja kysyttiin, niin pitihän sitä ruveta tekemään ", taustoittaa Riitta Vartiainen. Karjalanpiirakasta tehdään nykyään myös miniversiota ja leikattavaa ”pitkoa”. Niitä käytetään ravintoloissa ja hotelleissa. Kristiina Poutiainen

Timo ja Eeva-Maria Turunen ovat molemmat Nilsiästä kotoisin, ja he tulivat Riitta Vartiaisen autotalliinsa perustaman, silloisen Pikku-Liepuskan osakkaiksi ja kasvattamaan liiketoimintaa vuonna 2011. Eeva-Maria Turunen teki aiemmin töitä metsäteollisuudessa vientipäällikkönä ja puoliso myynnin johtotehtävissä eri yrityksissä, viimeisimpänä Red Bullin Suomen myyntijohtajana, ja koti oli Helsingissä.

– Silloin oli vähän erilaiset urasuunnitelmat. Esikoisen syntymä vuonna 2010 havahdutti siihen, että isi ei ollut koskaan kotona ja äitikin reissasi aika paljon. Mietimme monenlaisia vaihtoehtoja: myydäänkö omaisuus ja pidetään sapaattivapaata Italiassa vai tullaanko Nilsiään ja kehitetään Liepuskasta elämäntehtävä. Päätettiin ottaa kohtaloa omiin käsiin ja tulla.

He olivat jo nähneet, että kaksi vuotta aiemmin perustetussa yrityksessä olisi potentiaalia vaikka mihin, ja ihmeellisiä asiakkuuksia syntyi. Kerran Vladimir Putinin hieroja Konstantin Gološtšapovin ihastui mustikkakukkoon Tahkolla ja tilasi 20 kilon kukkoa mukaansa.

– Niitä sitten tehtiin loppiaisen pyhät ja ostettiin kylältä ihmisten pakastimista mustikat. Kukot pääsivät yksityiskoneella Venäjälle, muistelevat Riitta Vartiainen ja Eeva-Maria Turunen.

Pikkupitsoista tuli valtakunnallinen hitti, joita myyvät S-kaupat ympäri Suomea. Vegaanisuus on (Helsingissä) iso juttu. – Suurin osa tuotteista on vegaanisia, jopa niin, että Helsingin alueella tuotteet ovat lähtökohtaisesti vegaanisia , kertoo Timo Turunen. Kristiina Poutiainen

Ihan kokeilematta Turuset eivät tulleet Nilsiään. Pariskunta otti ensin vuokra-asunnon Nilsiästä kesäksi 2011 nähdäkseen, säilyykö viehtymys Nilsiään koeajalla.

– Heinäkuussa tehtiin päätös, että tänne jäädään. Perheellistymisen myötä muutoksenhalu oli niin kova, että ei haluttu palata enää.

Timo Turunen arvelee, että ne, jotka ovat vähänkään eläneet kiireessä ja paineen alaisissa tehtävissä, tietävät, mitä se on. Siksi hänen ei ole vaikea vastata, kaduttaako.

– Moni kysyy sitä, ystävätkin. Rahan osalta olen saattanut hävitä vähän, mutta elämänlaatua olen voittanut. Vaikka on iso vastuu työntekijöiden elannosta, niin vastineeksi saa paljon vapautta. Tässä saa luoda kokonaisen yrityksen tarinaa. Kun näen entisiä tuttuja Helsingissä, he ovat silmin nähden stressaantuneita. Heistä on tosi wau, että olemme uskaltaneet lähteä.

– Ostimme 1970-luvun tiilitalon ja remontoimme sen. Meiltä kestää neljä minuuttia ajaa töihin, Eeva-Maria Turunen kertoo.

Puoliso arvelee, että kolmekymppisinä he olivat juuri oikeassa iässä tekemään päätöksen paluumuutosta.

– Jos siihen palkkatyön maailmaan olisi jäänyt kaivamaan itseään syvemmälle, niin olisiko siitä pystynyt enää myöhemmin lähtemään – ja olisiko minäkuvakaan joustanut? Kolmekymppisenä pystyy vielä näkemään itsensä uudistumassa. Silloin ajattelee, että jos hommasta ei tule mitään, se ei varjosta koko loppuelämää.

Riitta Vartiainen ei peittele tyytyväisyyttään saatuaan tyttärensä kaksilapsisen perheen Nilsiään. Lapsenlapset, kaksi poikaa, ovat nyt 7- ja 10-vuotiaita.

– No arvaa kahdesti, olinko iloinen, hän huokaisee.

"Arvoo vuan", Riitta Vartiainen sanoo vastaukseksi, lämmittikö tyttären perheen saaminen Nilsiään ja mukaan yritystoimintaan. Toinen lapsista, poika, asuu edelleen etelässä. Kristiina Poutiainen

Uusi luku yrityksen historiassa lähti heti lentoon, sillä yrityksellä oli vastaus lähiruokatrendiin. Pullat ja sämpylät menivät kuumille kiville lähialueen kaupoissa.

– Kaikki meni kuin Strömsössä – kunnes Lidl toi oman paistopistekonseptin Suomeen. Kauppaketjut alkoivat kilpailla hinnalla, mihin emme käsin tehdyllä tuotteella kykene. Mietin, mikä voisi olla meidän pelastus, ja keksin ravintolat. Viikon sisällä kävin Kuopiossa Puijonsarvessa ja siitä viikon sisällä olimme heidän tavarantoimittajansa.

Pian Turunen pani merkille, ettei ainoastaan lähialueelle toimittaminen elättäisi heitä, ja niinpä hän lähti tapaamaan etelän keittiömestareita.

– Vuonna 2014 hankittiin ensimmäinen pakastin. Tehtiin karjalanpiirakoita pakastimen täydeltä, ja sen jälkeen lähdin piirakat takakontissani Helsinkiin. Kävin yhdeksässä paikassa ja sain kahdeksan asiakasta. Se yhdeksäskin olisi ottanut, mutta heidän tarvitsemana määrät olisivat olleet meille mahdoton tehtävä.

Samaa taktiikkaa Turunen käytti myös vähittäiskauppoja kontaktoidessa.

– Me ollaan oltu myynnissä aina aktiivisia. Kun kymmenen paikkaa kiersi, niin kahdeksan tuli asiakkaaksi. Eeva saattoi soittaa, että nyt tulet kotiin etkä myy enää yhteenkään kauppaan, Turunen nauraa.

Liepuskassa oli pantu merkille, että heidän pikkupitsansa kävivät hyvin kaupaksi omalla alueella, ja ne lisättiin myös etelän repertuaariin. Nyt pikkupitsat ovat pääkaupunkiseudulla myydyimpiä, karjalanpiirakat tulevat kakkosena. Pääkaupunkiseudulle menee nykyään 75 prosenttia yrityksen tuotteista.

– Käsin tehty ja perinteinen tuote vetää. Vielä 1980-luvulla syötiin kenties vain nälkään, mutta nykyään ruoka on aina valinta. Onpa se sitten arvovalinta tai terveysvalinta, aina se on valinta. Me ollaan ultraperinteisiä mutta samalla ultramoderneja, summailee Turunen.

Suurin ravintola-asiakas on tätä nykyä Finlandia-talo ja suurin vähittäiskaupan asiakas SOK, joka myy pikkupitsoja siinä määrin, että osa tuotannosta ollaan juuri ulkoistamassa partnerileipomolle omien käsien loppuessa.

– Kapasiteetti on nyt miljoonia pikkupitsoja vuodessa. Omassa leipomossamme meillä eivät enää riittäisi sähköt, vedet eivätkä tilat.

Turunen sanoo, että kun oman tuotteen tekemiseen haetaan partneria, on äärimmäisen tarkkaa, että tuote on juuri samanlainen.

Yrityksen myynnistä 60 prosenttia koostui viime vuonna ravintolamenekistä ja 40 prosenttia vähittäiskauppojen myynnistä. Koronavuosi 2020 saattaa näyttää hieman toiselta, kun kokoustarjoilut ovat jonkin verran vähentyneet.

– Kaupan myynnit ovat kasvaneet melkein jokaisessa tuoteryhmässä. Juuri nyt, kun korona vie ihmisiä pois ravintoloista, parempaa ruokaa laitetaan kotona. Ja karjalanpiirakka myy jostain syystä tänä aikana erityisen paljon. Onko se sitä turvaa, mitä ihminen hakee, Turunen pohtii.

Viime vuosina Liepuskassa on panostettu esimerkiksi hampurilaissämpylöiden reseptiikkaan. Hampparitrendi on jyllännyt jo pitkään ja näyttää vain jatkuvan, jos Turusen kristallipalloon on uskominen.

– Erottautuminen ja laatu ovat olennaisia. Me olemme alkaneet tehdä sämpylöitä oluiden mukaan. Käytämme RPS Brewingin mallasta ja olemme jopa nimenneet sämpylöitä oluiden mukaan. Ajatus on, että hampurilaisesta ja oluesta tehdään kombo. Viinikin täsmätään ruoalle. Me täsmätään ruoka oluelle.

Vaikka Tahkon vieressä ollaankin, Tahko on yritykselle lähinnä markkinointipaikka, jossa asiakas tutustuu tuotteisiin ravintoloissa käydessään tai kaupassa piipahtaessaan.

– Tänne tupsahtaa tuon tuosta tv:stä tuttuja ihmisiä, jotka soittavat tullessaan ja tulevat hakemaan tuotteita mukaansa. Sanovat esimerkiksi, että meillä on Suomen parhaat hampurilaissämpylät. He markkinoivat meitä eteenpäin ja olemme saaneet ihan hulluja kontakteja tätä kautta. Jonkin verran on tullut jopa yksityisasiakkaita, jotka järjestäessään juhlia laittavat meille tilauksen.

Liepuska on laajentunut perustajansa Riitta Vartaisen talon kylkeen. Leipomo aloitti autotallista, joka oli muutettu yrityksen tiloiksi. Kristiina Poutiainen

Etusivulla nyt