Savon Sanomat näyttää kauneimmat joululaulut suorana lähetyksenä Puijolta

Savon Sanomat näyttää verkkopalvelussaan suorana lähetyksenä perinteisen kauneimmat joululaulut -tapahtuman Kuopion Puijolta. Tapahtuma pidetään tänä vuonna poikkeuksellisessa miljöössä, kun Puijon seurakunta, Puijo Peak ja Ravintolamestarit järjestävät tapahtuman ulkoilmassa Puijon lakialueella torstaina 3. joulukuuta kello 18.

Piha-alueelle tulee äänentoistolaitteisto, jotta kanttorin laulatus kuuluu kaikille. Ohjelmassa on myös Rajalan koulun 5C-luokan Tiernat-esitys. Tapahtumassa suositellaan maskin käyttöä.

Torstaina hieman ennen tapahtuman alkua Savon Sanomien verkkopalveluun aukeaa lähetykseen linkki, jonka kautta tilaisuutta voi seurata.

Kauneimmat joululaulut oli ohjelmassa Puijolla jo vuosi sitten, ja kaikki halukkaat eivät mahtuneet Puijon majaan sisälle.

Yläparkki ja Puijon piha-alue on tarkoitus vapauttaa lauluväen käyttöön, joten omilla autoilla saapuvia pyydetään jättämään auto alemmalla parkkialueelle.

Puijolla pidetään myöhemmin eli jouluaattona kello 13.30 myös perinteinen joulurauhan julistus nyt jo 20. kerran.

Juttua muokattu 9.12.2020. Poistettu jutusta maininta tallenteen tekemisestä, koska sitä ei tekijönoikeussyistä pystytty tällä kertaa toteuttamaan.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut