Tahkon talvikauden avajaiset perutaan lauantailta

Ulkoilmatapahtuma oli tarkoitus järjestää lauantaina 5. joulukuuta, Anu Mattila

Kaisu Lötjönen

Tahkon talvikauden avajaiset perutaan tulevalta lauantailta uusien koronarajoitusten takia.

Ulkoilmatapahtuma oli tarkoitus järjestää lauantaina 5. joulukuuta ravintola Piazzan ja Hophaus Tahkon välisellä alueella.

Avajaisiin oli varattu esimerkiksi useampi bändi ja tulishow.

Osuuskauppa PeeÄssän toimialajohtaja Ville Puustinen sanoo, että ilmaistapahtumaan odotettiin jopa tuhatta ihmistä.

– Ainakin tuhankunta henkilöä Tahkolle oli tulossa majoittumaan, joten siihen määrään varauduttiin avajaisissakin.

Puustinen sanoo ymmärtävänsä, että rajoitukset ovat välttämättömiä, vaikka ne iskevätkin tapahtumiin.

– Nämä ovat vaikeita päätöksiä, mutta niihin täytyy vain sopeutua, jotta koronatilanne saataisiin mahdollisimman pian normalisoitua Suomessa. Viime päivien luvut ovat olleet erittäin huolestuttavia, joten teemme mitä täytyy.

Ravintolatoimintaan Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä ei ole suoranaista vaikutusta, ellei kyseessä ole ravintolassa järjestettävä yleisötilaisuus.

Puustisen mukaan viimeisen kahden viikon aikana on ollut nähtävissä asiakasmäärien vähentymistä sekä ravintoloissa että Kuopion hotelleissa.

– Erityisesti bisnesmatkailu on vähentynyt, määrät ovat tulleet alaspäin viimeisen kahden viikon aikana.

Puustinen arvioi, että esimerkiksi Tahkolla voi kuitenkin turvallisesti viettää joulua.

– Perheen kesken mökissä joulu on kyllä turvallinen. Tahkon talvikaudesta voi tulla hyväkin koronarajoituksista huolimatta.

Raskasta joulua -tapahtuma sen sijaan ilmoittaa tiedottavansa konserttien tilanteesta eri alueiden osalta huomenna keskiviikkona.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut