Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jääkiekon MM-kisoista kaiken olennaisen kertoo Kisalehti!

Muistatko nämä 1990-luvulta?

Ysäriteemalla järjestetään nyt niin pieniä kotibileitä kuin isoja kesäfestareita kymmenille tuhansille 1990-luvun musiikista intoutuville. Ei siis hätää, jos olkatoppaukset, haaremihousut ja vyölaukut eivät kirveelläkään häviä muistista tai vaatekaapista. Hävettävän iki-ihanat neonväriset vermeet saa taas pukea reilusti ylleen ja hytkyä iloisesti eurodancen tahdissa heittotukka heiluen!

1990-luvulla dj:nä aloittaneen Marko Ruotsalan mukaan ysäriteemalla järjestettävät juhlat ovat nyt suosionsa huipulla.

– 90-luvulla nuoruuttaan viettäneet ovat saaneet talonsa rakennettua ja lapsensa kasvatettua. Eurodance tuo heille nostalgisia fiiliksiä, kertoo DJ Makena tunnettu Ruotsala.

Hänen DJ-uransa huippuajat osuivat 1990-luvulle sekä 2000-luvun alkuun.

Ruotsala tekee yhä toisinaan tiskijukan keikkoja päivätyönsä ohella. Hänestä ysärimusiikki kolahtaa parhaiten noin 30–45-vuotiaisiin, joilla on taas aikaa itselleen perheen ohella.

– Ajan yhtyeet, kuten Pandora, Movetron tai Hausmylly, ovat toisaalta nuoremmille jotain ihan uutta. Heitä ajan musiikki ja muoti huvittaa, mutta samalla vanhempien nuoruuden suosikkibändit kiinnostavat.

Ruotsalan mukaan ysäribileiden soittolistalle kuuluvat muun muassa Dr. Alban, 2 Unlimited, Pandora ja Cappella ja kotimaisista bändeistä Movetron, Aikakone ja Hausmylly. Myös rap, esimerkiksi Mc Hammer, Vanilla Ice tai C&C Music Factory olivat 1990-luvulla in.

Rockmusiikkista esimerkkejä ovat Apulanta, Neljä Ruusua, Nirvana ja Metallica.

– Tietenkin on soitettava myös iki-ihania hitaita illan päätteeksi, kuten Ressu RedfordinKuka on se oikea.

Jos siis ysäri jysähtää, seuraavilla ohjeilla laitat pystyyn pienen budjetin kotibileet tai rakennat kunnon kekkerit, joissa kaikki on överiä.

1990-luvun tunnelma syntyy vähälläkin rahalla. Lähetä juhlakutsut tekstiviestillä. Muista kirjoittaa kutsuun juhlien teema, päivämäärä, aika ja paikka. Pyydä kavereita pukeutumaan ysäriasuun.

Jos omista tai vanhempien vaatekaapista ei löydy olkatoppausjakkua tai silkkipusakkaa, kirpputorilta voi saada ysäriasun muutamalla eurolla. Päällekkäiset olkatoppaukset sekä puserossa että jakussa eivät ole yhtään liikaa.

Naiset kihartavat hiukset permanenttisäkkärälle tai sitovat ne värikkäällä hiusdonitsilla ponnarille. Sivuheitto-otsis, kimallelakka ja vahva mattameikki kruunaavat tyylin.

Miesvieraat säväyttävät Adidaksen kolmiraitaverkkareissa ja vyölaukussa tai lahkeisiin kapenevissa vyötäröfarkuissa sekä olkavekeillä varustetussa muhkeassa nahkatakissa. Collegepusero tungetaan farkkujen sisään. Jos kaapissa on vielä tallessa Nokian 2110 kännykkäklassikko, se kuuluu ehdottomasti asusteisiin. Mitä näkyvämmin se on esillä, sen parempi.

Musiikista selviää halvimmalla, kun etsit omista tai vanhempien varastoista lamavuosien levyjä tai lainaat ne kaverilta tai naapurilta. Tarjoilut sujuvat nyyttikesti-periaatteella. Sovi, kuka vieraista tuo juomia, kuka pikkupurtavaa.

1990-luvulla dj:nä toiminut Marko Ruotsala muistaa, että salmiakkikossu ja siideri olivat 1990-luvun muotijuomia samoin, kuin jekkupatteri, eli Jägermeister-yrttilikööristä ja Battery-energiajuomasta sekoitettu drinkki.

Kotibileissä tarjottiin myös grillimaustettuja sipsejä, Hot Rod -perunarenkaita ja Tex Mex -tortilloita.

Jos euroja riittää, ysärijuhlissa ei pihtailla ruuissa eikä musiikissa.

Kun järjestät häät tai firman juhlat 1990-luvun henkeen, illan menu on pitkä ja runsas. Ravintola Savonian ravintolapäällikkö Helena Aaltonen muistelee, että 1990-luvulla juhlailta aloitettiin alkudrinkillä, sitten siirryttiin alku- ja pääruokaan, nautittiin jälkiruoka ja lopuksi juotiin kahvit ja konjakit.

Juhlatilaisuuteen kuuluivat viinit ruokien mukaan jälkiruuan juomaa unohtamatta. Läpi illan oli tarjolla myös vettä tai kivennäisvettä.

– Juhlavissa tilaisuuksissa isoilla pöydillä oli yleensä valkeat liinat, kankaiset servietit, menu- ja nimikortit sekä kukka-asetelmia, kertoo Aaltonen.

1990-luvun suosittuja alkuruokia olivat esimerkiksi sienikeitot, hienot kasviskeitot tai äyriäiskeitot sekä muun muassa savulohi-, katkarapu- tai äyriäissalaatti.

Jos pääruoka oli kalaa, se oli kuhaa, siikaa, tai lohta. Lisäkkeenä tarjottiin duchesse-perunaa tai perunakroketteja, parsaa ja tartarkastiketta. Liharuokina olivat usein myös pihvit härän sisä- ja ulkofileestä. Niiden kanssa lautasella oli usein joko täytettyä uuniperunaa, kerma- tai röstiperunaa ja kastiketta.

Jälkiruokasuosikkeja olivat muun muassa leipäjuusto ja lakkahillo tai mesimarjajäädyke.

Isoihin bileisiin tilataan ysärimusaa soittava bändi. Ohjelmapalvelu Viihdevisioiden yrittäjä Vellu Kurkisen mukaan pienen, kuopiolaisen bilebändin palkkio illan soitoista lähtee noin 600 eurosta ylöspäin. Hinta riippuu muun muassa juhlapaikasta ja matkakuluista sekä siitä, onko juhlapaikalla äänentoistolaitteet vai tilataanko ne sinne.

– Jos haluaa juhliinsa valtakunnallisesti tunnetun ysäribändin, hinta liikkuu tuhansissa euroissa, kertoo Kurkinen.

Naamiaisiin löytyy peruukkeja ja asuja verkkokaupoista. Naamiaisasuja myyvän Marakatin yrittäjä Marja-Leena Pönnelin suosittelee vaikkapa Spice Girls -asua ja peruukkia. Ihonmyötäinen, minimittainen englanninlippumekko ja polveen ulottuvat punaiset tolppakorkosaappaat tai miehen neonvärinen Mr.Energy-jumppapuku vaativat pokkaa, mutta jättävät takuulla muut vieraat sanattomiksi.

– Ysäriä ovat myös vaalennetut farkut, napapaidat tai helmasta solmitut paidat, vinkkaa Pönnelin.