Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Iltapäivätoiminnan maksuja aiotaan korottaa Kuopiossa

Kuopion perusopetuksen iltapäivätoiminnan maksuihin esitetään korotuksia ensi elokuusta alkaen.

570 tunnin osalta maksu nousee 30 eurolla 120 euroon ja 760 tunnin osalta 50 eurolla 160 euroon kuukaudessa.

Jos lapsi osallistuu toimintaan keskimäärin kolme tuntia päivässä tai 1–15 tuntia viikossa, kuukausimaksu on 120 euroa.

Maksu nousee 160 euroon, jos tunteja tulee keskimäärin neljä päivässä tai yli 15 tuntia viikossa.

Vuodesta 2016 alkaen huoltajilla on ollut mahdollisuus hakea maksuvapautusta tai -huojennusta maksuihin. Toimintamaksu puolitetaan, jos perheessä on vähintään kolme iltapäivätoiminnassa tai päivähoidossa olevaa lasta.

Maksuvapautus myönnetään, jos esimerkiksi perheen tulot alittavat varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen tulorajan. Kehitysvammalain piiriin kuuluvilta oppilailta toimintamaksua ei peritä.

Korotukset perustuvat ensi vuoden talousarvioon. Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää niistä tiistaina.