Yle: Hallinto-oikeuden mukaan Ruokolahti sai avata kunnanjohtajahaun uudelleen, vaikka vanhan sopan selvittely on vielä kesken

Anu Sepponen tapasi ruokolahtelaisia elokuun lopulla tultuaan valituksi uudeksi kunnanjohtajaksi. Kai Skyttä
Janne Niiranen

Janne Niiranen

Ruokolahden kunta sai avata kunnanjohtajahaun uudestaan, vaikka Anu Sepposen valinnasta syntyneiden kiistojen käsittely on edelleen kesken.

Itä-Suomen hallinto-oikeuden tekemästä päätöksestä uutisoi ensimmäisenä Yle.

Hallinto-oikeus antoi tässä vaiheessa päätöksen vain kunnanjohtajan viran uudelleen avaamisesta.

Rautalammin kunnanjohtajana työskentelevä Sepponen valitti marraskuussa hallinto-oikeuteen Ruokolahdella hänelle tarjotusta johtajasopimuksesta ja kunnanvaltuuston päätöksestä, jossa todettiin, että Sepposen valinta oli rauennut ja virka julistetaan uudelleen haettavaksi.

Päätös Sepposen johtajasopimuksesta tekemästä valituksesta annetaan myöhemmin.

Kommentoi

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut