Suomen Taiteilijaseuran kuvataiteilijapalkinto kuvanveistäjä Petri Eskeliselle – "Hänen teostensa parissa ihminen ei hallitse maailmaa oman teknis-taloudellisen järkensä voimin"

Kuvanveistäjä Petri Eskelinen sai Suomen Taiteilijaseuran kuvataidepalkinnon. Roxanne Mikkonen
Iikka Taavitsainen

Iikka Taavitsainen

Kuvanveistäjä Petri Eskelinen saa tänä vuonna Suomen Taiteilijaseuran kuvataiteilijapalkinnon. Vuosittain jaettavan tunnustuksen arvo on 7 000 euroa.

Rovaniemellä vuonna 1975 syntynyt ja Helsingissä nykyään työskentelevä Eskelinen on tunnettu erityisesti mekaanisista puuveistoksistaan, jotka reagoivat katsojan toimintaan. Esimerkiksi Halaamisen mekaniikka -teos (2014) imitoi sen käyttäjälle halaamisen tunnetta. Uusissa teoksissaan Eskelinen on tutkinut kasvien toimintaa sijoittamalla niitä erilaisiin rakennettuihin pienoismaailmoihin.

– Eskelisen työskentelyssä yhdistyvät tieteellisten kokeilujen perinne ja erittäin ajankohtaiset aiheet, kuten ihmisen ja luonnon suhde sekä sosiaalinen vuorovaikutus. Hänen teoksensa esittävät monitulkintaisia ehdotuksia olemisesta, suhteestamme toisiin ja tarpeestamme tutkia ja ymmärtää maailmaa ja siinä esiintyviä aineellisia ja aineettomia ilmiöitä, Suomen Taiteilijaseuran hallitus toteaa palkintoperusteluissaan.

Teoksillaan Eskelinen kommentoi myös kärjistynyttä keskustelukulttuuria: teoksia pystyy liikuttamaan yhteistyöllä ja kommunikoimalla.

– Eskelisen teosten parissa ihminen ei hallitse maailmaa oman teknis-taloudellisen järkensä voimin, vaan ottaa etäisyyttä itsekeskeisyyteensä, hahmottaa maailmaa tuorein silmin ja opettelee käymään vuoropuhelua toisten olentojen kanssa, Suomen Taiteilijaseuran hallituksen puheenjohtaja Teemu Mäki kuvailee tiedotteessa.

Eskelinen on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2006. Aktiivisen näyttelytoiminnan lisäksi hän on tehnyt useita julkisia teoksia, joista viimeisin on tilausteos Napatutkija (2019) Helsingin Uuteen Lastensairaalaan.

Eskelinen on palkittu muun muassa Suomen Taideyhdistyksen Dukaatti-palkinnolla ja Raimo Utriaisen säätiön nuoren taiteilijan stipendillä.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut