Pitkä tauko on ohi – Nightwish tekee maaliskuussa kaksi erikoiskeikkaa virtuaalisessa maailmassa

Nightwish toteuttaa maaliskuussa kaksi keikkaa virtuaaliseen maailmaan rakennetussa tavernassa. Kuva vuodelta 2018. Jarno Artika
Iikka Taavitsainen

Iikka Taavitsainen

Nightwish tekee maaliskuussa kaksi erikoista esiintymistä. Suomalaisyhtye esiintyy tiedotteensa mukaan virtuaaliseen maailmaan rakennetussa The Islanders Arms -nimisessä tavernassa kahden illan verran perjantaina 12. ja lauantaina 13. maaliskuuta.

Kumpanakin iltana yhtye tekee puolitoista tuntia kestävän esiintyminen, jonka aikana kuullaan yhtyeen uusimman, viime huhtikuussa julkaistun Human. :II: Nature -levyn kappaleita ensimmäistä kertaa livenä.

Kummallekin illalle on rakennettu hieman vaihteleva oma settilistansa.

– Maagisiin ulottuvuuksiin yltävä live-kokemus sijoittuu virtuaalitodellisuuteen rakennettuun The Islanders Arms -tavernaan, jonka ikkunoista yhtye ja yleisö sukeltavat erilaisiin 3D-mielikuvitusmaailmoihin, yhtye kuvailee tiedotteessaan.

Keikan teknisestä toteutuksesta vastaa Zoan, jonka kehittämä Burst Live -alusta oli käytössä muun muassa miljoonayleisön saavuttaneella JVG:n virtuaalisella keikalla vappuaattona.

Katsoja voi luoda itselleen keikkoja varten interaktiivisen avatar-hahmon ja liittyä keikalle omalla tietokoneella tai älypuhelimella.

Tiedotteen mukaan yleisö voi reagoida esitykseen esimerkiksi elein, suosionosoituksin tai emojein sekä chattailla muiden fanien kanssa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut