Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pohjois-Savon paras ruokaravintola -kilpailu on ratkennut – Uusia tiloja etsivä Panza voitti ylivoimaisesti: "Emme ole tehneet mitään kompromisseja"

Pohjois-Savon parhaan ruokaravintolan tittelin on voittanut kuopiolainen ravintola Panza 459 äänellä. Meksikolaishenkinen Panza voitti kilpailun ylivoimaisesti, sillä toiseksi Savon Sanomien järjestämässä kilpailussa tuli niin ikään Kuopiossa sijaitseva ravintola Urban, joka keräsi 363 ääntä.

Kakkossijasta käytiin raivokas kamppailu loppuun saakka, sillä kolmanneksi sijoittunut tervolainen lounasravintola Silta hävisi Urbanille vain kolmella äänellä. Ääniä annettiin yli 4 000 kappaletta.

Kilpailukommenteissa Panzasta sanottiin muun muassa, että se on yksinkertaisesti paras. Se sai kiitosta myös rennosta tunnelmasta, parhaasta palvelusta ja tietysti hyvästä ruuasta.

Panza avasi ovensa vajaat seitsemän vuotta sitten Sokoksen takana Rengastalon tiloissa.

Nyt tilanne on se, että Panza joutuu etsimään uudet tilat, koska sen vuokrasopimus loppuu helmikuun lopussa. Rengastalon paikalle nousee aikanaan kerrostalo. Voittajaravintola joutuu etsimään uudet tilat.

– Jotain vaihtoehtoja on ollut, mutta ne eivät ole meille sopivia. Kun meidän ravintolaan tulee, pitää tuntua, että on Panza-fiilis. Sen täytyy tuntua samalta myös uusissa tiloissa. Ostoskeskus ei ehkä ole meidän juttumme. Olemme nykyisessä paikassa ryskyttäneet seitsemän vuotta hyvällä fiiliksellä ja liiketoimintamallilla, niin ei pilata sitä hätiköinnillä. Varmasti löydämme tilan, mikä tuntuu Panzalta ja siitä tulee Panza 2.0 ja vieläkin parempi, Panzan yrittäjä Erno Vainanen sanoo.

Kun meidän ravintolaan tulee, pitää tuntua, että on Panza-fiilis.

Yritys ei kuitenkaan ole lopettamassa, vaikkei uusia tiloja olisi löytynyt heti maaliskuun alussa.

– Jos tauko tulee, niin sille ei voi mitään. Ei kiirehditä.

Voiton salaisuudeksi Vainanen nostaa ammattitaitoisen henkilökunnan, vankan asiakaskunnan ja omalaatuisen tunnelman.

– Olemme panostaneet alusta saakka myös tuotteisiin ja pyritty koko ajan parempaan. Emme ole tehneet mitään kompromisseja.

Korona on ravisuttanut ravintola-alaa, mutta Meksikon pikajuna on puksuttanut täydellä höyryllä läpi vuoden.

Kun meidän ravintolaan tulee, pitää tuntua, että on Panza-fiilis.

– Kevät oli tiukka, mutta emme jääneet tuleen makaamaan. Meillä oli hyvä strategia ja toimimme heti. Meille korona ei ole ollut mahdottoman paha. Toki lomautuksia oli, mutta yksi täysipäiväinen kokki oli koko ajan töissä.

Ravintola Urbania Kuopion keskustassa puolisonsa Anna Marttisen kanssa pyörittävä Anssi Kantelinen kertoo, että loppusyksystä lounasruokailijoiden määrä väheni koronan takia.

Koronan ensimmäisen aallon aikana keväällä yritys myi hyvin mukaan otettavia eli take away -annoksia.

– Mutta kyllä vuosi on ollut haasteellinen, joten kiitos henkilökunnalle. Kun korona alkoi, melkein yhdessä yössä muutuimme take away -ravintolaksi, Kantelinen sanoo.

Tuleva vuosi riippuu Kantelisen mukaan siitä, tuleeko uusia rajoitteita.

– Olemme panostanet take away -annoksiin. Paikanpäällä syöjille on turvavälit. Viikonloput menuillalliset ovat hyvin myyneet, mutta niihin on otettu normaalia vähemmän porukkaa. Yksityiset ihmiset liikkuvat, mutta yritykset ovat jääneet pois. Kun tilanne rauhoittuu, niin tulppa niin sanotusti irtoaa. Kyllä porukka varmaan sitten käy taas aktiivisesti. Sitä odotellessa, vuonna 2015 Top Chef -kaksintaistelukisan voittanut Kantelinen sanailee.

Urbaniin liittyvissä kommenteissa kehuttiin ravintolan erinomaista ruokaa ja ystävällistä asiakaspalvelua.

Sillan ovi käy aamutuimaan

Pohjois-Savon Paras ruokaravintola -kilpailun yllättäjä löytyy Tervosta. Lounasravintola Silta rikkoi kuopiolaisrintaman sijoittumalla kisassa kolmanneksi. Se sai 360 ääntä eli vain kolme ääntä vähemmän kuin Urban. Silta avattiin reilut kaksi vuotta sitten ja asiakkaat ovat löytäneet paikan hyvin.

– Ihmiset ovat tykänneet, että tällainen perustettiin, yrittäjä Sari Hallikainen sanoo ja kiittää henkilökuntaa ja asiakkaitaan.

Ravintolan palveluita käyttävät niin kyläläiset kuin lähikuntien asukkaatkin.

– Kesällä Tervon väkiluku melkein tuplaantuu, joten meillä käyvät myös kesälomalaiset.

Kysymykseen, mikä on lounasravintola Sillan vahvuus, Hallikainen alkaa nauraa.

– En minä tiedä, Hallikainen vastaa, mutta antaa muutaman myyntiluvun.

– Mehän myimme äitienpäivänä 150 lounasta ja vappubrunsseja yli 200 annosta take awayna. Minusta se on aika hyvin. Emme olleet edes missään vaiheessa kiinni. Yritimme keksiä mitä voimme myydä ulos. Meillähän on ateriapalvelu suoraan kotiin ja työpaikoille. Heinäkuussa teimme huippumyynnin.

Tämän lisäksi ravintola myi kahdessa päivässä yli 300 joululounasta paikanpäällä.

Mukaan noudettavia take away -annoksia menee tälläkin hetkellä runsaasti.

– Asiakkaat soittavat jo aamulla, että tulevat hakemaan niitä tiettyyn kellonaikaan.

Silta tarjoaa peruslounaan lisäksi hampurilaisia ja pitsoja. Ateriapalvelun lisäksi palveluvalikoimaan kuuluu myös pitopalvelu. Ravintolalla on myös anniskeluoikeudet, joita asiakkaat hyödyntävät varsinkin perjantai- ja lauantai-iltaisin.

Koronan takia viikonlopun aukioloaikoja on supistettu.

Muuten yrityksen aukioloajat ovat laajat. Se ilmoittaa nettisivuillaan avaavansa arkisin kello 6.30.

– Mutta me on avattu kello kuusi, kun ensimmäiset haluavat tulla jo silloin.

Sillasta sanottua: Hyvä ruoka ja Tervon olohuone. Tervon sydän.

Jutun kuvatekstissä nimiä on korjattu 30.12. klo 11.00.