Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuljettaja loukkaantui vakavasti kahden auton risteyskolarissa

Henkilöauton kuljettaja loukkaantui vakavasti risteyskolarissa Pieksämäellä perjantaina aamupäivällä.

Henkilöauton kuljettaja ajoi Mikkelintietä etelään Mikkeliin päin, kun vastaan tulleen toisen henkilöauton kuljettaja kääntyi vahingossa hänen eteensä kääntyäkseen Järvisuomentielle.

Kääntyvän auton kuljettaja kertoi poliisille, ettei ollut havainnut toista autoa ajoissa.

Molemmat autot vaurioituivat pahoin keuloistaan ja niiden turvatyynyt laukesivat. Suoraan ajaneen auton kuljettaja loukkaantui vakavasti. Ensitietojen mukaan hän sai päävamman sekä useita murtumia.

Mies kuljetettiin ambulanssilla hoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

Kääntyvää autoa kuljettanut mies selvisi kolarista ensitietojen mukaan ilman fyysisiä vammoja. Poliisi epäilee miestä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Pelastuslaitos ohjasi liikennettä paikalta, auttoi ensihoitoa siirtämään loukkaantuneen potilaan autosta ja siirsi autot pois ajoradalta ennen kuin risteys päästiin siivoamaan autoista irronneesta romusta.