Molotovin paha paketti

Aira Nederström, tuolloin 4,5 vuotta, oli yksi monista, jotka loukkaantuivat talvisodan suurpommituksessa Kuopiossa 3. helmikuuta vuonna 1940. Kuolleita oli kymmeniä, yksi heistä oli tyttölyseon saksan ja ranskan opettaja Aale Ilmoniemi. Uhrit olivat pääasiassa naisia, nuoria, lapsia ja ikämiehiä.

Helsingissä nykyisin asuva Aira Nederström-Kanerva teki työuransa lastenpsykiatrina ja toimi muun muassa lastenpsykiatrian ylilääkärinä Rovaniemellä.

Hän on luovuttanut oman kuvauksensa tuosta kirkkaasta helmikuun pakkaspäivästä Kuopion kulttuurihistoriallisen museon kokoelmiin.

”Äitini Inkeri, veljeni Antero, minä ja äidinäitini Anna Valle Helsingistä olimme sotaa paossa lehtori Kinnusen lesken perheen kesäasunnolla Toivalassa. Lehtori Kinnunen oli kaatunut sodassa. Kinnusen perhe, äiti ja kaksi tytärtä, asui alakerrassa ja meidän perheemme yläkerrassa.

Tuona helmikuun 3. päivänä uskaltauduimme kuitenkin käymään Kuopiossa. Veljeni Antero täytti kolme vuotta ja muistelen, että hän sai lahjaksi kirjainpalikat.

Neuvostoliiton pommikoneet pääsivät yllättämään ilmavalvonnan ja hälytys tuli myöhään. Kun juoksimme suojahautaan, pommikoneet jo kaartelivat kaupungin yllä.

Asuimme Piispanpuiston laidassa Kirkkokatu 17:ssä Ilmariseksi kutsutussa talossa. Puistoon oli kaivettu suojahautoja. Ne olivat hirsillä tuettuja kaivantoja, joissa oli kumpumainen katto hiukan korsujen tyyliin, sivuilla penkit ja valaistuksena karbidilamput.

Lähimmät suojat olivat jo täynnä, mutta mahduimme kauempana olevaan niin, että äitini ja Antero istuivat yhdessä kohdassa ja kotiapulaisemme ja minä oven lähellä. Siellä oli noin 40 ihmistä.

Viimeinen muistikuvani on, että veljeni kävi tuomassa minulle makeisen. Meitä oli neuvottu, että pommituksessa kannatti pitää suu auki, jotteivät korvien tärykalvot puhkeaisi räjähdyksen paineessa.

Seuraava muistikuvani oli, että makasin ulkona ilmeisesti valkoisen lakanan alla ja mietin, josko olin kuollut.

Pommi putosi suojahautaan, räjähti suljetussa tilassa aiheuttaen valtavan paineen ja kuumuuden. Karbidilamput rikkoutuivat. Seiniä tukevat hirret siirtyivät paikoiltaan, hiekkaa oli polviin saakka. Paine repi vaatteet: esimerkiksi apulaisemme takista oli vain vuorit jäljellä. Äidin vieressä istunut sotilas kuoli.

Toinen kintaistani löytyi myöhemmin kahden hirren välistä niin tiukkaan juuttuneena, ettei se ollut irrotettavissa.

Isäni oli väestösuojelulohkon päällikkö ja seurasi pommitusta toimistossaan. Hän organisoi pelastustöitä. Meidät kuljetettiin metsänhoitaja Hildenin autolla sairaalaan.

Minä olin perheestäni pahiten loukkaantunut, vaikka luonnollisesti kaikilla oli vammoja. Kuumuus tuotti palovammoja kasvoihin, kulmakarvat ja silmäripset olivat palaneet ja paine aiheutti hiekansirujen tunkeutumisen ihon sisään. Tärykalvot menivät rikki.

Kun pääsin sairaalasta, palasimme Toivalaan, ja äitini hyvässä hoidossa vammat ajan mittaan paranivat.

Vielä vuosia myöhemmin saattoi joku yksittäinen hiekansiru tulla esiin ihostani tai näkyi sinertävänä pilkkuna esimerkiksi silmäluomessani.

Myöhemmin meillä oli tapana laskea leikkiä vakavasta päivästä ja sanoa, että Molotov (Neuvostoliiton pää- ja ulkoministeri sota-aikana) lähetti Anterolle ’syntymäpäivälahjan’.”

Aira Nederström-Kanervan isä Paavo Nederström työskenteli Kuopion tyttölyseon rehtorina. Hän oli myös Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen aktiivi ja toimi muun muassa yhdistyksen puheenjohtajana ja sihteerinä.

Valokuvausta harrastava isä otti tyttärestään kuvan sairaalassa, mutta tästä tilanteesta tytölle ei jäänyt muistikuvaa.

– Isä antoi kuvan minulle vasta, kun olin aikuinen, Nederström-Kanerva kertoo.

Nyt kuva on Kuopion kulttuurihistoriallisen museon kokoelmissa.

Pommituksesta tai sodasta ei jäänyt hänelle traumaattisia muistoja.

– Vain karbidilampun haju tuo muistot mieleen. Lamput hajosivat, kun pommit tulivat.

1. Kuopion ensimmäinen pommitus oli loppiaisena 6. tammikuuta 1940. Aineelliset vahingot olivat suuria, mutta henkilövahingoilta vältyttiin ja rautatieasemakin säästyi.

2. Toinen pommitus tapahtui 2. helmikuuta, jolloin kohteena oli tiettävästi Neulaniemen ammuslataamo, mutta useimmat pommit putosivat Valkeisenlampeen ja sen ympäristöön.

3. Kolmas ja tuhoisin pommitus tapahtui 3. helmikuuta, jolloin kaupunkiin iski hieman ennen puoltapäivää 26 venäläispommittajaa. Keskustaan putosi 30–40 pommia. Snellmanin- ja Piispanpuistoihin kaivettuihin sirpalesuojiin tuli täysosumia. Pommituksessa kuoli 34 ihmistä ja kolme menehtyi myöhemmin sairaalassa. Heidät on haudattu Kuopion sankarihautausmaahan.

4. Neljäs pommitus oli 5. maaliskuuta, jolloin pommeja satoi muun muassa Linnanpellolle ja Männistöön. Neljä ihmistä kuoli.

5. Iisalmessa rautatieasemaa pommitettiin 11 kertaa. Helmikuun 17. päivän pommituksessa kuoli 41 ihmistä. Myös Pieksämäkeä pommitettiin useaan otteeseen. Pääkohteena oli aseman seutu. Asemaravintola tuhoutui ja muitakin rakennuksia vaurioitui.

6. Talvisodassa (30.11.1939–13.3.1940) Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat 690:tä paikkakuntaa. Pommituksissa kuoli 848 ihmistä. Suurimmat henkilövahingot: Helsinki (97 kuollutta), Viipuri (60), Mikkeli (63), Turku (52), luovutetun Karjalan Jänisjärvi (49), Kuopio (41) ja Iisalmi (41).

Etusivulla nyt

Mainos: Skanska Talonrakennus Oy

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut