Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mitä jouluruuaksi vegaanille? Bloggaajat vinkkaavat

Moni suomalainen jouluruoka on jo valmiiksi kasvispohjainen, kirjoittaa Suomen Lehtiyhtymä. Rosolli ja laatikot eivät sisällä lihaa, ja maidot ja kermat on helppo korvata vastaavilla kasvistuotteilla. Riisipuuron voi keittää soija- tai kookosmaitoon.

Suomalaiset vegaanibloggaajat antavat parhaat jouluideansa kokeiltaviksi.

 

Pidempi korsi -blogia pitävä Paula Heinonen tunnustautuu jouluihmiseksi. Joulua vietetään sukulaisten kanssa perinteisellä kattauksella. Pöydässä on sekä vegaaneja että sekasyöjiä, ja kasvisruoalla on sekaruokaa suurempi painotus.

– Tänä vuonna joulupöydässämme on pääosassa uunitettu savutofu herkullisen kastikkeen kanssa. Lisäksi tarjolla on laatikoita, uunijuureksia ja salaatteja. Tapaninpäivänä nautitaan sinappisesta seitankinkusta joululimpun päällä, Heinonen kertoo.

Heinosen kotona jouluherkkuja aletaan maistella vähitellen jo pikkujouluaikaan. Maalaisleipä, punajuuripesto ja savutofusiivut maistuvat glögin kanssa.

Makeista herkuista perinteiset piparkakut, tortut ja suklaa ovat mieluisia. Heinonen tekee itse konvehteja allergian vuoksi: lähes kaikissa kaupan suklaissa saattaa olla pähkinäjäämiä.

– Täytteen voi tehdä taatelimassasta, jolloin konvehdeistakin tulee terveellisempiä, Heinonen vinkkaa.

 

Joulusuklaita tekee mielellään myös ChocochilinElina Innanen.

– Kookossuklaat ja piparkakkutaikinatryffelit ovat suosikkejani, Innanen sanoo.

Innanen on innostunut joulunvietosta vasta aikuisiällä huomattuaan, ettei ruokaperinteisiin tarvitse takertua, vaan niitä voi soveltaa. Tänä vuonna suunnitteilla on joulupöytä, jossa maistuvat Lähi-idän maut.

– Siinä voisi olla ainakin granaattiomenan siemeniä, falafel-pyöryköitä ja taateleita. Lähi-idässä käytetään muutenkin mausteita, jotka meillä liittyvät jouluun.

Glögin kanssa tarjottavalla napostelulautasella on pähkinöitä, marinoituja tofupaloja ja hyvää leipää, ruokaisampana vaikkapa sipulipiirakkaa. Innanen on myös valmistanut macadamiapähkinöistä tuorejuustomaista levitettä, joka maistuu itse tehdyn saaristolaisleivän kanssa.

Joulun pääaterialla Innasella on tarjolla usein monenlaisia pieniä ruokia. Sitruunaiset, marinoidut linssit, kvinoa-porkkanalaatikko ja lämmin punajuurisalaatti ovat hänen jouluherkkujaan. Jälkiruuaksi sopii vaikkapa puolukkainen raakakakku.

 

LeivontablogiKamomillankonditorianSatu Saunio viettää tänä vuonna erilaista joulua. Hän menee vapaaehtoistöihin eläinsuojelukeskus Tuulispäähän, joka toimii tuotantoeläinten turvakotina ja eläinten vanhainkotina.

– Eläinten hoito on tärkeintä, mutta varmasti myös kokkaamme juhlavasti, Saunio ennakoi.

Perinteiset joulun maut maistuvat Sauniolle. Muutamana viime vuotena hän on valmistanut seitankinkun Vegaaniliiton myymästä valmiista seitankinkkuaineksesta. Eräs Saunion jouluherkku on sillin tapaan marinoitu munakoiso.

– Muuten en edes pidä munakoisosta, mutta munakoisosilli on herkullista!

Uunissa paahdetut, valkosipulilla ja öljyllä terästetyt ruusukaalit sopivat joulupöytään. Samalla ohjeella Saunio valmistaa myös vihreitä papuja. Kylmäsavutofu on hänenkin juhlaherkkunsa.

– Siitä voi veistää ohuita lastuja ja paistaa pannulla käristyksen tapaan, Saunio vinkkaa.

Jälkiruuaksi voi aina leipoa. Kamomillan konditoriassa on laaja vegaanileipojan tietopankki, ja Saunion leivontaresepteistä on parhaillaan tekeillä kirja.

 

150 g savutofua

6 perunaa

3 punajuurta

3 porkkanaa

kylmäpuristettua rypsiöljyä tai oliiviöljyä

1–2 rkl (agave)siirappia

hienoa merisuolaa

rouhittua mustapippuria

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen.

2. Kuori kasvikset ja pilko suupaloiksi.

3. Levitä kasvikset pellille leivinpaperin päälle ja lorauta päälle öljyä ja agavesiirappia. Mausta suolalla ja pippurilla. Kääntele kasviksia öljyssä ja mausteissa.

4. Paista uunissa noin 20 minuutin ajan.

5. Siivuta savutofu ja ripottele pintaan öljyä, suolaa ja mustapippuria. Aseta siivut uuniin kasvisten päälle ja paista vielä noin 5–10 minuuttia.

Sahramikastike:

1 pieni sipuli

reilu nokare vegaanista margariinia

1 rkl vehnäjauhoja

2 dl kaurakermaa

1,5–2 dl kasvislientä (tai vettä + 1 tl kasvisliemijauhetta)

0, 25 g sahramia (teelusikan kärjellinen)

1 tl kuivattua tilliä

valkopippuria

suolaa

1–2 rkl sitruunanmehua

 

1. Heitä iso nokare margariinia pannulle. Kuullota silputtu sipuli ja ripottele jauhot päälle. Sekoita, mutta älä ruskista.

2. Lisää kaurakerma ja puolet kasvisliemestä. Laske levyn lämpötilaa reippaasti. Mausta. Lisää kasvislientä joukkoon, kunnes haluttu paksuus on saavutettu. Lisää lopuksi sitruunamehu.

3. Kokoa kasviksista peti tarjoiluastiaan ja asettele tofut päälle. Kaada osa kastikkeesta annoksen päälle ja kata loput sopivaan astiaan pöytään.

4. Nauti siirappisen maalaislimpun ja kotikaljan kanssa.

Reseptit: Paula Heinonen

 

Taikina:

noin 3 dl luomuvehnäjauhoja

0,5 tl leivinjauhetta

125 g vegaanista margariinia

75 g maustamatonta luomusoijajogurttia

1. Mittaa kulhoon vehnäjauhot ja leivinjauhe.

2. Nypi margariini joukkoon.

3. Lisää jogurtti taikinaan ja sekoita käsin tasaiseksi.

4. Nosta jääkaappiin vetäytymään.

Täyte:

300 g luomupunasipulia

200 g luomukeltasipulia

2 isoa luomuvalkosipulinkynttä

3 rkl luomuoliiviöljyä

0,5 dl valkoviiniä

1 rkl tummaa siirappia

suolaa, mustapippuria

1 tl kuivattua timjamia

1. Leikkaa sipulit renkaiksi. Silppua valkosipuli.

2. Lisää öljy kuumalle pannulle ja kuullota siinä sipuleita miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää pannulle valkoviini ja siirappi sekä timjami. Nosta lieden lämpöä hieman ja jatka paistamista vielä toiset 5 minuuttia, tai kunnes sipulit ovat läpikotaisin pehmeitä ja saaneet väriä. Mausta suolalla ja pippurilla.

3. Kauli taikinasta pyöreä levy. Levitä sipulitäyte päälle ja taita reunat.

4. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes piirakan reunat ovat saaneet hiukan väriä.

Resepti: Elina Innanen

 

2,5 dl kaura- tai soijamaitoa

0,75 dl rypsiöljyä (ei kylmäpuristettua)

2 dl sokeria

0,5 tl suolaa

0,25 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria

2 tl raastettua appelsiininkuorta

0,5 dl kaakaojauhetta

3 dl vehnäjauhoja

0,5 tl ruokasoodaa

1 tl leivinjauhetta

 

Kuorrute:

100 g vegaanista margariinia (esim. tummansinistä Keijua)

0,75 dl kaakaojauhetta

0,25 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria

5 dl tomusokeria

2 rkl appelsiinin mehua

0,5 tl raastettua appelsiinin kuorta

 

1. Laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen.

2. Vuoraa muffinipelti paperisilla muffinivuoilla tai käytä uunissa leviämättömiä amerikan-, kartonki- tai silikonivuokia. Taikina on löysää, jotta pikkukakkusista tulee mahdollisimman meheviä.

3. Sekoita kauramaito, rypsiöljy, sokeri, suola, vaniljajauho ja appelsiininkuori. Siivilöi joukkoon kaakaojauhe, puolet vehnäjauhoista, ruokasooda ja leivinjauhe ja sekoita tasaiseksi. Sekoita nopeasti mukaan vielä loput vehnäjauhot.

4. Jaa taikina vuokiin ja paista 20 minuuttia. Anna pikkukakkusten jäähtyä täysin ennen niiden kuorruttamista.

5. Valmista kuorrute. Vaahdota sähkövatkaimella margariini, kaakaojauhe, vaniljajauhe ja puolet tomusokerista. Lisää appelsiinin mehu ja kuori sekä loput tomusokerit ja vaahdota kuohkeaksi. Pursota jäähtyneiden pikkukakkusten päälle.

Resepti: Satu Saunio

 

Kamomillan konditoria (www.kamomillankonditoria.com) on vegaanileivontaan keskittynyt blogi, mukana reseptejä ja runsaasti tuotetietoa. Bloggaaja Satu Saunio on ollut vegaani 17 vuoden ajan. Hän työskentelee ekokauppa Runsaudensarvessa. Sauniolta on tulossa vuoden 2015 aikana vegaanileivontakirja, jonka kustantaa Finnlectura.

Chocochili (chocochili.net) on vegaaniruokaa monipuolisesti käsittelevä ruokablogi, joka on äänestetty Suomen parhaaksi vegaaniruokablogiksi. Bloggaaja Elina Innanen on ollut vegaani 14 vuoden ajan. Hän työskentelee kukkakaupassa ja on pitänyt ruokablogiaan kuusi vuotta. Innanen on julkaissut kaksi keittokirjaa: Viiden tähden vegaani (Moreeni 2011) ja Vegaanin keittiössä (readme.fi 2014)

Pidempi korsi (pidempikorsi.tumblr.com)

on vegaaniruokaa ja kokonaisvaltaista hyvää oloa käsittelevä blogi. Bloggaaja Paula Heinonen on ollut vegaani 16 vuoden ajan. Hän työskentelee vaateputiikissa ja bloggaa viidettä vuotta.