Juhana Vähänen: Nymfaion-trilogia

Poesia 2014. 151 s.

Jyväskyläläislähtöinen Juhana Vähänen ei ole pitänyt runoilijanurallaan turhaa kiirettä. Harvoin julkaisevan skribentin kokoelmat ovat kuitenkin ilmestyessään olleet aina pykälää kiinnostavampia tapauksia. Vuonna 2005 ilmestynyt Cantorin pölyä on yhä 2000-luvun parhaita runoesikoisia, ja vuoden 2008 Avaa tule paljastui liki yhtäläisen vahvaksi julkaisuksi.

Massiivinen Nymfaion-trilogia katkaisee kuusivuotiseksi venähtaneen runonjulkaisutauon, eikä uutukainen kalpene pahasti edeltäjiensä rinnalla. Kielellisesti taipuisa kokonaisuus sotkee irvaillen toisiinsa runouden historiallisia kerrostumia, ja jälki on banaaliudessaan paikoin aivan hulvatonta.

Nimensä mukaisesti Vähäsen kokoelma on ryhmitelty kolmeen laajaan osastoon. Teoksen päättävä nimisikermä Nymfaion pihistää noin kaksi kolmannesta niteen kokonaissivumäärästä, enkä ainakaan itse oikein voinut välttyä siltä vaikutelmalta, että trilogia on aika juhlava otsake julkaisulle.

Kahdella ensimmäisellä osalla on kyllä perusteltu paikkansa kokonaisuudessa, mutta teoksen sisäinen rakenteellinen epäsuhta on sittenkin melkoinen.

Kokoelman avaavat sikermät koostuvat lähinnä irtonaisista, paikoin kaskunomaisista (”van Gogh korvaa itsensä”) heitoista. Sanastotason toisteisuus, Vähäsen runouden tavaramerkki, luo tekstille selkärankaa, mutta ilmaisun mitä ilmeisimmin tarkoituksellinen hajanaisuus ei silti missään vaiheessa voittanut allekirjoittanutta puolelleen.

Ilmaisultaan koherentimpi Nymfaion-runoelma, teoksen selkeä pääruoka, onkin sitten jo vetävämpi tekstivyörytys, satasivuinen ”sielunkadotusretki”. Levottomasti poukkoileva, hallusinatorinen odysseia möyrii pitkin viettien ja himojen visvaisia pohjamutia.

Seksuaalisuuden ja kuoleman tasot groteskisti yhteen nivovissa näyissä on freudilainen taustavire, mutta runoelman kieli on samalla voimakkaan ironista; ihan kaikkea ei liene pakko ottaa kirjaimellisesti. Vähäsen runous kirjoittaa länsimaista kulttuuriperimää uusiksi päätyen lopulta kyyniseen näkemykseen seksuaalisen halun kulttuuria ja poliittista päätöksentekoa ohjailevasta valta-asemasta.

Tämä kaikki on tietysti vain tulkintaa. Nymfaionin historiallisen ironian kyllästämä kieli mahdollista myös toisenlaiset, vastakkaisetkin lähestymistavat. Olipa lukijan tulokulma mikä hyvänsä, tarjoilee Vähäsen kokoelma vähintäänkin hauskan ja häiritsevän kielikyydin korkeakulttuurin savuavilla raunioilla.

Miikka Laihinen

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut