Elinkeinoministeri Lintilä vierailee Sonkajärvellä – taustalla talotehtaan shokkikonkurssi

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) vierailee ensi viikolla Sonkajärvellä. Sami Saarenpää
Petri Karvinen

Petri Karvinen

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) vierailee ensi maanantaina Sonkajärvellä. Lintilän tuo kuntaan talotehdas Omatalo Oy:n konkurssi.

Suomen vanhin puutalovalmistaja Omatalo hakeutui konkurssiin viime viikolla. Konkurssin myötä työttömäksi on jäämässä 74 henkilöä, joista suurin osa Sonkajärvellä.

Korona nujersi Suomen vanhimman puutalovalmistajan

Lintilän mukana vierailulle osallistuvat kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.), ministerin erityisavustaja Antti Siika-aho, Pohjois-Savon ELY-keskuksen ylijohtaja Pasi Patrikainen sekä Pohjois-Savon Keskustan toiminnanjohtaja Kimmo Valta. Tilanteeseen tutustumisen lisäksi ohjelmassa on mediatilaisuus.

Omatalo oli Sonkajärven suurin yksityinen työnantaja.

Suurin osa Omatalon talotoimituksista ja työmaista jää kesken – pesänhoitaja arvioi, ettei asiakkaille koidu suuria tappioita

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut