Kuopiolaisella yläkoululla taas koronaa – altistuneita sata

Kuopiossa on jälleen käynyt ilmi positiivisia koronatestituloksia. Kuvituskuva. Timo Mustalampi
Petri Karvinen

Petri Karvinen

Pyörön yläkoululla Kuopiossa on todettu koronavirustartunta. Virukselle on altistunut sekä oppilaita että henkilökuntaa noin sadan ihmisen verran.

Kuopiossa yhdeksän uutta koronatartuntaa – virukselle on voinut altistua kirpputorilla ja ABC:llä

Altistumisketjuja selvitetään ja altistuneisiin on oltu yhteydessä. Osa opetuksesta on jo muutettu etäopetukseksi.

Pyörön koululla tavattiin koronaa myös viime vuoden loka- ja joulukuussa.

Kuopion Englantilaisessa leikkikoulussa, Maria Jotunin toimipisteessä, on myös tullut ilmi koronavirustartunta. Virukselle on altistunut kahden eri ryhmän lapsia. Kaikki altistuneet on tavoitettu.

Jo toinen covid-tartunta Siilinjärven Hamulan koululla – altistuneita nyt yhteensä 50

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut