Pohjois-Savossa peräti 26 uutta koronavirustartuntaa sunnuntaina: "Emme ole Kuopiossa mitenkään suojassa virukselta"

Myös yläkoululaisten tulisi käyttää kasvomaskia aktiivisesti.

Kuopiossa koronatestejä tehdään muun muassa keskustan terveyskeskuksella. Juha Poutanen
Jerri Koskinen

Jerri Koskinen

Pohjois-Savossa raportoitiin sunnuntaina peräti 26 uutta koronavirustartuntaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautirekisterissä. Rekisteri päivittyy viiveellä.

Peräti 25 uusista tartunnoista on Kuopiossa, jonka kouluissa koronavirus nyt jyllää.

Etelä-Savossa raportoitiin sunnuntaina kaksi uutta koronavirustartuntaa.

Suurin osa Pyörön yläkoulun oppilaista siirretään etäopetukseen maanantaista alkaen

Kuopion tartuntataudeista vastaavan lääkärin sijainen, terveyskeskuslääkäri Katri Makkonen korostaa, että THL:n rekisteri päivittyy viiveellä, ja kyseessä on tartuntoja useamman päivän ajalta.

– Tilanne on toki huolestuttava. Meillä on Kuopiossa ollut aika hyvä tilanne, mutta emme me ole mitenkään täällä suojassa virukselta. Paljon tartuntoja on nyt joka tapauksessa tullut, eikä se sinänsä yllätä, sillä nyt on ollut paljon altistumisiakin.

Makkosen mukaan suuri osa nyt raportoidusta tartunnoista liittyy Kuopion kouluilla todettuihin aikaisempiin tartuntoihin, mutta osan alkuperää ei tiedetä. Alkuperien selvittely alkaa Makkosen mukaan heti.

Makkonen korostaa, että myös yläkoululaisten pitäisi käyttää aktiivisesti kasvomaskia.

Lisätty Katri Makkosen kommentit 17.1. kello 15.15.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut