Ahtisaarelle muhkea lahjoitus Kuopiosta

Matti Pietiläinen

Suomalainen kaupunki, yliopisto tai mediatalo ei ole aikaisemmin tukenut taloudellisesti presidentti Martti Ahtisaaren perustaman kriisinhallintajärjestön toimintaan vastikkeettomasti.

Nyt tilanne korjautuu. Kuopion kaupunki, Kuopion yliopisto ja Savon Sanomat ovat sitoutuneet lahjoittamaan kriisinhallintakeskuksen toimintaan reilut 10 000 euroa. Sen on tarkoitus olla lähtölaukaus, jolla saadaan Pohjois-Savon yrityksiä mukaan Crisis Management Initiativen (CMI) toiminnan tukemiseen.

Lahjoitusten kanavoijat eli kaupunki, yliopisto ja Savon Sanomat ovat asettaneet tavoitteen 50 000 euroon kokonaissumman osalta. Rahat luovutetaan Ahtisaarelle, kun hän vierailee Kuopiossa toukokuun 4. päivä.

- 50 000 euroa on meille jo iso raha. Se vastaa melkein yhden nuoren tutkijan vuoden työpanosta. Näen tämän rahoituksen sellaisena, joka tukisi hiljaisen työn ja taustatyön tekemistä, CMI:n toiminnanjohtaja Kalle Liesinen sanoo.

Ahtisaari vastaanottaa CMI:n toimintaa tukevan summan Snellman-luentonsa yhteydessä. Luennon pitää Saima-palkinnon saaja, joten tänä vuonna tunnustus menee Ahtisaarelle.

Ahtisaaren nimi komeilee pian Kuopiossa myös koulun seinässä. Saaristokaupunkiin vuonna 2011 valmistuva yhtenäisperuskoulu nimetään Martti Ahtisaaren kouluksi. Ahtisaaren nimeä kantavia kouluja on ennestään kaksi: Namibiassa ja Sudanissa.

Varhaiskasvatuksen ja koulutoimen toimialajohtajan Heli Norjan mukaan ajatus koulun nimeämisestä Ahtisaaren mukaan on muhinut koulutoimessa siitä asti kun tieto Ahtisaaren Nobel-palkinnosta julkistettiin.

Aiheesta lisää keskiviikon Savon Sanomissa.

Kommentoi

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mainos: Lämpövelho oy

3 syytä, miksi vuosi 2022 on otollisin aika vaihtaa lämmitysjärjestelmä maalämpöön

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut