Kolme autoa kärsi vaurioita kolarissa

Ensitietojen mukaan valtatien kolarista ei aiheutunut vakavia vammoja. Katja Luoma

Asta Tenhunen

Henkilöautojen kolarissa oli ainekset erittäin vakavaan onnettomuuteen Riistavedellä valtatie 9:llä lauantaina iltapäivällä.

Henkilöauton kuljettaja ajoi valtatietä Riistavedeltä Kuopioon päin, kun kuljettaja hiljensi Kankaalan kohdalla kääntyäkseen vasemmalle Kankaalantielle.

Henkilöauton takana ajoi toinen henkilöauton kuljettaja, joka ei hiljentänyt ajoissa, vaan peräänajon välttämiseksi väisti edessä hiljentänyttä autoa vastaantulijoiden kaistalle.

Samaan aikaan Kuopiosta päin tuli auto, jolloin sen ja vastaantulijoiden kaistalla olleen autojen keulat osuivat tosiinsa.

Poliisin mukaan kaikkiin autoihin tuli vaurioita. Tapauksessa oli kuitenkin onnea mukana niin, ettei ensitiedon mukaan kukaan loukkaantunut vakavasti.

Autoissa oli neljä ihmistä. Heistä osa kuljetettiin tarkistuttamaan vammansa Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Tapausta selvittämässä oli pelastuslaitoksen väkeä Kuopion pääpaloasemalta, Riistavedeltä ja Juankoskelta, kaksi ambulanssia ensihoitajineen sekä poliisit.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut