Heikki Rausmaa - Tuglaksen tuli palaa

Heikki Rausmaa Tuglaksen tuli palaa SKS 2007, 242 s.

Suomessa toimii kaksi Viron asian omakseen ottanutta ystävyysjärjestöä: Tuglas-seura ja Suomen Viro-yhdistysten liitto. Tuglas-seura esiintyy mielellään "oikeana" Viron ystävänä.

Tämä asenne heijastuu myös seuran palveluksessa pitkään olleen Heikki Rausmaan kirjoittamasta seuran historiasta. Rausmaa luo katsauksen myös niihin Suomen Viro-järjestöihin, jotka toimivat ennen vuotta 1945, jolloin Viron neuvostomiehitys laski rautaesiripun Suomenlahdelle. Urho Kekkonen oli innokkaimpien estofiilien joukossa jo 1920-luvulla rakentamassa Suomen siltaa.

Rausmaakin tunnustaa sotien jälkeisten suhteiden käännekohdaksi Kekkosen vierailun Viroon vuonna 1964, joka oli Kekkosen poliittisen oveluuden mestarillisimpia näytteitä ja avasi Suomen sillan uudestaan. Rausmaa ei anna riittävää painoarvoa satojen tuhansien suomalaisten myyräntyölle neuvostomiehityksen nakertajina, jolla oli paljon suurempi merkitys kuin esimerkiksi Tuglas-seuran läpisuomettuneella varovaisuudella lähes koko Viron neuvostomiehityksen ajan.

Tuglas-seura perustettiin 1982. Seura vannoi YYA-sopimuksen nimiin vuoteen 1992 asti. Tuglas-seura sitoi itsensä vapaaehtoisesti Suomi-Neuvostoliitto-seuran liekanaruun. Surkuhupaisa oli seuran "kohdennettu" jäsenhankinta. Seuran johto kutsui jäseneksi vain sellaisia, joita ei voitu epäillä "neuvostovastaisuudesta" tai maamme virallisen ulkopolitiikan vastaisesta linjasta.

Ei ihme, että lännen pakolaisvirolaiset pitivät seuraa Viron neuvostomiehityksen tukijana. Seuran puheenjohtajana ollut rehellinen vasemmistolainen Raili Kilpikin sai tästä matelusta tarpeekseen. Oli naivia kuvitella, että KGB:ta voisi pettää tällä tavalla. Siitä piti huolen seuraan soluttautunut KGB-agentti, jonka Tuglas-seura palkitsi kunniakirjalla.

Suomen ulkopoliittinen johto suhtautui varovaisesti Viron itsenäistymispyrkimyksiin. Kun Tuglas-seura oli tehnyt uutterasti työtä todistaakseen Neuvostoliitolle tukevansa maamme virallista ulkopolitiikkaa, seuraa käytettiin murrosvaiheessa työrukkasena Viron "salaiseksi" tukemiseksi.

Virolaisten vastarinnan voimistuessa Tuglas-seurakin heitti suomettumisen pakkopaidan yltään. Lennart Meri käytti seuraa hyväkseen monin tavoin ajaessaan Viron itsenäisyyttä 1990-luvun alussa. Seuran kunniakkain vaihe ajoittuu kesään 1991, jolloin Meri käytti seuran tiloja eräänlaisena Viron edustustona.

Kirjan loppuosassa Rausmaa käy läpi suuren määrän erilaisia projekteja, joilla Tuglas-seura on tukenut Viroa ja virolaisia, tosin suurelta osin veronmaksajien rahoilla. Tässä tehtiin valtava määrä pyyteetöntä työtä veljeskansan hyväksi.

Rausmaa on oikeassa siinä, että Suomen Viro-yhdistysten liiton ja Tuglas-seuran välit olivat ennen kaikkea SVYL:ssä toimineen Matti Niirasen (ei Kuopion M.N.) "ansiosta" tulehtuneet 1990-luvulla. Allekirjoittaneen toimiessa SVYL:n puheenjohtajana suhteet normalisoituivat. Viro tarvitsee kaikki ystävänsä Suomessa.

Kokonaisuutena Rausmaan kirja on mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu osa suomalais-virolaisten suhteiden historiaa.

Pekka Lilja Kirjoittaja toimi Suomen Viro-yhdistysten liiton puheenjohtajana 1999-2002.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut