Bernard Beckett - Genesis

Bernard Beckett Genesis

suom. Kaisa Kattelus, Tammi 2009, 164 s.

Ensimmäinen Mooseksen kirja, Genesis, kuvaa maailman luomisen. Bernard Beckettin Genesis kertoo uuden maailmanjärjestyksen synnyn.

Sen voi määritellä tieteiskirjaksi, mutta samalla se on romaanimuotoon puettu pohdiskelu ihmisen ja tekoälyn suhteesta.

Tapahtumia ei ole paljon. Koulutyttö toivoo pääsevänsä opiskelemaan Akatemiaan. Se hallitsee valtiota, jossa asukkaat on jaettu neljään säätyyn: työläisiin, sotilaisiin, teknikoihin ja filosofeihin.

Valintaraadin kolme jäsentä kuulustelevat tyttöä. Hän on erilainen kuin koulutoverit, herkempi, tunteellisempi.

Istunnot keskittyvät kansakunnan historian merkkihenkilöön, Adamiin. Hänestä tytön on esitettävä näkemyksensä.

Maan historia alkoi 2050-luvun suursodasta. Se likimain tuhosi ihmiskunnan.

Etäinen saarivaltio rakensi kulkutautien varalta suojakseen aidan, jonka yli ei päässyt kukaan.

Myös Adam vartioi rajaa. Hän näki merellä yksinäisen purren, ei tappanut tulijaa vaan auttoi nuoren naisen rantaan.

Teko paljastui, Adam tuomittiin kuolemaan, mutta rangaistus muuttui vankeudeksi sellaisen robotin seuraan, joka opetteli ihmisyyttä.

Apinan näköisen koneen ja miehen suhde oli vihamielinen. Adam puhui sielusta, aivoista, elämyksistä ja tunteista, kone vannoi piirilevyjen nimiin.

Mies vanheni, kone kehittyi itseohjelmoinnin ansiosta. Yhteisymmärrystä ei saavutettu mutta heidän välilleen muodostui jonkinlainen luottamus, ja he suunnittelivat pakoa. Pako epäonnistui.

Tuo vankeusaika käydään lävitse kuulustelussa, jossa koulutytön on kuvattava raadille, miten koneen ja ihmisen suhde kehittyi.

Istunnon päättyessä tyttö tajuaa, että kansakunnalta on salattu totuus. Loppuyllätys on järisyttävä, joskin siinä on paljolti samaa kuin Pierre Boullen Apinoiden planeetassa.

Genesis käsittelee mielenkiintoisella tavalla ihmisyyttä, omaatuntoa ja tekniikkaa. Saarivaltion kehitystä ei voi kääntää, maa jatkaa eristettyä elämäänsä.

Järjestelmä ei suvaitse toisinajattelijoita.

Pentti Pesä

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut