Nelli Hietala: Kielillä puhumisen taito. Aula & Co 2017. 207 s.
Lieksalaissyntyisen Nelli Hietalan (s. 1981) Kielillä puhumisen taidon lähtökohta on persoonallinen. Minäkertoja Sara on muuttanut Irlantiin haudatakseen r-vikansa englannin kieleen, jossa r ääntyy useimmiten puolivokaalina.
Sara joutuu miettimään suhdettaan uuteen kieleen ja identiteettinsä rakentamiseen: ”Mukauduinko liian helposti vallitseviin olosuhteisiin? Sulauduin ja naamioiduin niin, että kadotin vikani ja samalla itseni. Enkö ollut tullut tänne sen takia?”
Teos sisältää tarkkoja havaintoja irlantilaisesta mentaliteetista, mutta keskiössä on Saran syventyvä suhde kämppäkaveri Celineen. Suhde tähän ranskattareen muuttuu eroottiseksi, mutta valitettavasti Celine tuntuu määrittyvän lähinnä upean ulkonäkönsä kautta. Hänen kauneutensa hurmaa, mutta siinä tuntuukin olevan kaikki.
Dialogi käydään englanniksi: Celine sorauttaa ärrää ranskalaisittain, Sara pääsee kätkemään puhevikansa.
Tasapaksuus ja hahmottomuus vaivaavat Kielillä puhumisen taitoa kautta linjan, vaikka yritystä kieltämättä on. Typografiset kikkailut luovat konkretiaa: tieliittymät ja ohjekyltit näkee silmissään. Aikatasojen siksakkaus viiden vuoden säteellä toimii heiveröisemmin.
Sara yrittää jäljittää Celineä, jonka yhteystietoja hänellä ei enää ole. Hän varautuu mielessään erilaisiin lopputuloksiin, mutta kun yhteys lopulta löytyy, tärkein asia tuntuu jäävän roikkumaan ilmaan. Vieläkään ei käy selväksi, mikä noita kahta naista on yhdistänyt – paitsi kielimuukalaisuus.
Yksityiskohtaisuudestaan ja intensiivisistä tunnelmatuokioistaan huolimatta kokonaisuus jää ulkokohtaiseksi eikä henkilöhahmoihin saada rakennetuksi syvyyttä.
Sinänsä sujuvan kerronnan painopiste heittelehtii kuin irlantilainen sää.
Eija Komu