Koronaepidemia siirtää Kuopion kaupunginteatterin suurmusikaalin ensi-iltaa vuodella

Kuopion kaupunginteatteri siirtää Huomenna minä lähden -musikaalin ensi-iltaa vuodella. Kari Heiskasen käsikirjoittaman ja ohjaaman sekä Mika Paasivaaran säveltämän musikaalin ensi-ilta on nyt syyskuussa 2022.

Teatterin tiedotteen mukaan musikaalia on valmisteltu pitkään ja kyseessä on suuri taloudellinen ja tuotannollinen ponnistus.

– Esitykset tarvitsevat yleisönsä ja koronapandemia vaikuttanee vielä syksylläkin vähintäänkin epävarmuutena, joka ei nopeasti hälvene, tiedotteessa kerrotaan.

Teatterin tämän talven ja kevään ensi-illat harjoitellaan valmiiksi ja esitetään yleisölle heti, kun mahdollista. Syyskauden ohjelmisto on tarkoitus julkistaa huhtikuussa. Samalla julkistetaan ohjelmisto, jolla täydennetään muun muassa musikaalin jättämää esitystilaa.

– Teatterilla on viranomaisten suositusten mukaisesti toimivat turvajärjestelyt, väljät tilat, tehostettu hygienia, maskisuositus, joten olemme valmiina esittämään heti, kun epidemiatilanne sen sallii.

20 hengen kokoontumisrajoituksen puitteissa teatteri ei kuitenkaan voi esityksiään tehdä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut