Kuopiossa alle 18-vuotiaiden seuraharrastustoiminta jatkuu maanantaina, muille palvelut avautuvat myöhemmin

Kuntolaakson uimahalli avautuu jälleen 13. helmikuuta. Arkistokuva. Tuire Punkki

Kaisu Lötjönen

Kuopiossa aletaan purkaa koronarajoituksia asteittain.

Kuopion kaupungin johtokeskus on päättänyt torstaina, että alle 18-vuotiaiden seuraharrastustoiminta voi jatkua jälleen maanantaista 8. helmikuuta lähtien.

Tartuntatautilääkärin tilannearvion perusteella tällä hetkellä ei ole perusteita jatkaa alle 18-vuotiaiden harrastustoiminnan rajoituksia. Vaikka tartuntamäärät ovat Kuopiossa olleet laskussa, tilanne voi johtokeskuksen mukaan kuitenkin muuttua nopeastikin. Kaupunki on valmiina tekemään uusia rajoituksia, jos tilanne huononee.

Siilinjärvi purkaa kunnan liikuntatiloja koskevia koronarajoituksia – lukio etäopetukseen maaliskuussa

Rajoitusten purku koskee nyt liikuntapaikoilla tapahtuvaa lasten ja nuorten seuratoimintaa myönnetyillä vuoroilla sekä kaupungin lapsille ja nuorille tarjoamaa ohjattua liikuntaa.

Kaupunki vetoaa eri harrastuksia tarjoaviin toimijoihin ja urheiluseuroihin, että nämä kantaisivat vastuunsa koronatilanteessa, tunnistaisivat riskitekijät omassa toiminnassaan ja sopeuttaisivat toimintansa niin, että se on turvallista kaikille. Kuopion kaupunki suosittelee myös, että peli- ja kilpailumatkat perutaan toistaiseksi.

Muita rajoituksia puretaan 13.2. alkaen.

Kuopion kaupungin sisäliikuntapaikat on suljettu 12.2. asti. Asia koskee seuraavia paikkoja:

• Kuntolaakson ja Tahko Span uimahallit

• Kuopion kaupungin hallinnoimat kuntosalit

• Kuopion kaupungin sisäliikuntatilat (mm. Kuopio-halli, Lippumäen ylipainehalli ja Niiralan jäähalli)

• Koulujen liikuntasalien ilta- ja viikonloppukäyttö

• Ulkoliikuntapaikkojen pukukoppitilat

Kansalaistoiminnan palvelut:

• Kuopion kaupungin aikuisten ohjattu ryhmäliikunta keskeytetty 30.1.-12.2.

• Alavan toimintakeskuksen liikunta- ja harrastetilat ja Nilsiän Manttu suljettu 30.1.-12.2.2021, lukuun ottamatta alle 18-vuotiaiden varausvuoroja, jotka jatkuvat normaalisti 8.2. alkaen.

• Kino Manttu pysyy suljettuna 12.2. asti.

Kirjastopalvelut:

• Kirjastojen lukusalit ja lukupaikat ovat poissa käytöstä.

• Asiakaspäätteistä jätetään käyttöön vain viranomaisasiointiin tai aineistonhakuun tarkoitetut päätteet.

Museopalvelut:

• tapahtumia tai tilaisuuksia ei järjestetä

• huolehditaan asiakkaiden turvavälien noudattamisesta, tarvittaessa rajoitetaan asiakasmääriä

• yli 10 henkilön asiakasryhmiä (omatoimiryhmiä) ei oteta vastaan

• asiantuntija- ja kokoelmapalveluasiakkaita ei pääsääntöisesti oteta vastaan, asiointi hoidetaan sähköpostitse tai etäyhteyksin

• vain välttämättömiä, lähinnä alueelliseen viranomaistyöhän liittyviä asiakaskäyntejä tehdään

Kansalaisopisto:

Kansalaisopiston liikuntakurssien osalta opetus toteutetaan pääsääntöisesti etäopetuksena 30.1.-12.2.2021.

Kuopiossa on yhä käytössä kiihtymisvaiheen kasvomaskisuositus, jota kaikkien toivotaan noudattavan. Kasvomaskin käyttösuositus koskee yli 12-vuotiaita. Maskia kannattaa käyttää aina tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista.

Maskin käytön ohella tärkeää on ylläpitää kahden metrin turvaväliä ja välttää joukkojen kokoontumisia, joissa turvavälin pitäminen ei onnistu.

Itä-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä. Määräys on voimassa 22.2.2021 saakka.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut