Pohjois-Savossa neljä uutta koronatartuntaa – Siilinjärven Lidlissä voinut altistua virukselle useina päivinä

Pohjois-Savossa kirjattiin torstaina neljä uutta tartuntaa. KalPan naisten jääkiekkojoukkueessa on tapahtunut joukkoaltistuminen. Minna Lyytinen

Kaisu Lötjönen

Pohjois-Savossa on kirjattu tänään neljä uutta koronavirustartuntaa THL:n tartuntatautirekisteriin.

Tartuntoja on Kiuruvedellä (2), Siilinjärvellä (1) ja Iisalmessa (1).

Kuopiossa ei ole uusia tartuntoja, mutta KalPan naisten jääkiekkojoukkueessa on tullut esille koronavirukseen liittyvä joukkoaltistuminen, tiedottaa kaupunki. Kuopiolaisjoukkueen altistuminen tapahtui viime viikonlopun vieraspelireissulla, jolloin KalPa kohtasi lauantaina HIFK:n Helsingissä ja sunnuntaina K-Espoon. Karanteenin myötä KalPan kolme seuraavaa liigapeliä on peruttu.

Altistuneet on tavoitettu henkilökohtaisesti.

Lisäksi Covid-19-virukselle on voinut altistua Siilinjärven Lidl-myymälässä viimeisen viikon aikana päivittäin kello 11–12, kertoo Siilinjärven kunta tiedotteessaan. Paikalla noina aikoina olleita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan herkästi testiin, jos koronaan viittaavia oireita tulee.

Etelä-Savossa on todettu tänään 12 uutta tartuntaa ja Itä-Savossa kolme. Koko Suomessa on tänään raportoitu 614 koronavirustapausta.

Suomessa huolta herättää nyt virusmuunnoksien leviäminen. Tähän mennessä on todettu yhteensä 450 virusmuunnostapausta, joista suurin osa brittiläistä alkuperää.

Juttuun lisätty mahdollinen altistus Siilinjärven Lidlissä kello 14.02.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut