Saara Turusen uusi romaani on kuin Saga Norén päätyisi Serranon perheeseen

Saara Turunen on teatterintekijä ja kirjailija. Tiiu Kaitalo

Suonna Kononen

Saara Turunen on noussut viime vuosina Suomen puhutuimpien uusien kirjailijoiden joukkoon. Romaani Rakkaudenhirviö sai vuonna 2015 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, jota lehti jakaa vuoden parhaalle esikoiselle.

Jo ennen kirjailijantyötä Turunen aloitti teatterintekijänä. Ura on ollut kansainvälinen, Turunen on ohjannut muun muassa Barcelonassa.

Viime viikolla ilmestyi Turusen kolmas romaani Järjettömiä asioita. Kirja on helsinkiläisnaisen ja barcelonalaismiehen rakkaustarina, jossa Turunen jatkaa tuotannolleen tyypillistä sukupuolten teemojen tarkastelua.

Suomalaista kirjailijaa joutuu harvemmin haastattelemaan sähköpostilla. Sopiiko kysyä, mikä pitää niin kiireisenä, että mieluummin näin kuin puhelimella?

– Pidin pienen loman. Mutta oleellisin syy on oikeastaan se, että näinä aikoina suurin osa haastatteluista on etänä ja jos vaihtoehtoina ovat puhelin tai sähköposti, valitsen aina mieluummin sähköpostin. On vain yksinkertaisempaa kirjoittaa haastattelut. Sillä tavalla niitä ei tarvitse korjata jälkikäteen. Ehdotin sitä usein jo ennen korona-aikaa, mutta silloin toimittajat eivät yleensä suostuneet, aina piti tavata. Onneksi moni nykyään suostuu.

– Ja lisäksi täytyy sanoa, että olen erittäin kiitollinen siitä, että haastattelu on kysymys–vastaus-muodossa. Mua on aina häirinneet ne haastattelut, joissa toimittaja ikään kuin tarinallistaa mun sanomiset.

En koe sellaista tarvetta uudistua, että mun pitäisi löytää jokaiseen kirjaan jokin kokeellinen uusi kieli.

"Mua on aina häirinneet ne haastattelut, joissa toimittaja ikään kuin tarinallistaa mun sanomiset", sanoo Saara Turunen. Ilkka Saastamoinen

Ensituntuma Järjettömien asioiden lukemisen jälkeen oli, että Saga Norén on heitetty Serranon perheeseen. Kirjoitat kulttuurien lomittumisesta, mutta mielestäni nimenomaan lomittumisesta, ei törmäämisestä – kirjan päähenkilöiden asiathan tuntuvat lopulta lutviutuvan luontevasti.

– Tuo Saga Norén Serranon perheessä on yksi hauskimmista ja ehkä myös osuvimmista asioista, joita kirjasta on tähän mennessä sanottu. On aina kiinnostavaa, kun kirjaa peilataan johonkin aiemmin tehtyyn, mutta noiden referenssien yhdistelmässä on jotain aivan erityisen sympaattista. Voi olla, että Järjettömien asioiden päähenkilössä ja Saga Norenissa on todella jotain samaa ennen kaikkea heidän epäsosiaalisuutensa kautta. Toisaalta rakastan Serranon perheen viatonta huumoria ja sarjan aurinkoista maailmankuvaa, juuri sellaista, että kaikki järjestyy lopulta.

Elämme polarisoituneita aikoja, jolloin monet haluaisivat laittaa rajat kiinni, mitä koronakin on tietysti tehnyt. Mitä ajattelet heistä, joiden mielestä kulttuurien ei pitäisi olla kosketuksissa toistensa kanssa?

– En usko, että eristäytyminen on terveellinen ratkaisu, yksilön tai yhteiskunnankaan tasolla. Ihminen on luontaisesti utelias eläin, ja kulttuurit ovat aina sekoittuneet kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Totta kai siitä voi syntyä erilaisia haasteita ja väärinymmärryksiä, mutta niistä selvitään, jos on halua.

Huolettaako oikeistopopulismin nousu eri puolilla Eurooppaa ja se, mitä esimerkiksi Trumpin vallan lopunaikoina Yhdysvalloissa nähtiin?

– Toki huolestuttaa. Monimutkaisessa maailmassa ihmisiä viekoitellaan helpoilla ratkaisuilla ja ne, jotka ovat pettyneitä, on helppo saada mukaan. Uskon, että koulutus ja medialukutaito ovat avainasemassa näiden ilmiöiden kitkemiseksi.

Mitä luulet, minkälaisena maailma nousee koronasta? Onko paluuta siihen halpalentojen mahdollistamaan ylikansalliseen elämäntapaan, jota kirjasi päähenkilökin elää?

– Paljon tulee muuttumaan ja on jo muuttunutkin, mutta mitkä muutoksista jäävät pysyviksi, se jää nähtäväksi. Ajatus matkustamisesta oli ehkä murroksessa jo ennen koronaa, mutta pandemia kiihdytti muutosta. En usko, että palaamme takaisin aiempaan todellisuuteen, mutta kyllä ihmiset tulevat edelleen matkustamaan. Niin on tehty kautta aikojen ja niin tehdään jatkossakin. Toki muodot muuttuvat, mutta peruskuvio pysyy samana.

Järjettömät asiat on helppoa sijoittaa autofiktion genreen, jota on paljon viime vuosina Suomessa kirjoitettu. Miksi tämä valinta? Kirjoitatko kuitenkaan elämästäsi niin yksi yhteen, kuin helpointa olisi tulkita?

– En itse oikeastaan välitä siitä, mihin genreen kirjani kuuluvat. Kukin sijoittaa ne minne haluaa. Uskon, että tein valinnan tällaisesta kirjoittamistavasta jo vuonna 2007, kun kirjoitin ensimmäistä näytelmääni Puputyttöä. Muistan elävästi sen hetken, kun annoin näytelmäni päähenkilölle nimeksi Minä ja silloin teksti alkoi kulkea. Voisi kai sanoa, että tuolloin löysin oman tapani kertoa. Sen jälkeen olen kirjoittanut kaikki teokseni enemmän tai vähemmän samalla tavalla ja uskon, että tulen kirjoittamaan näin tulevaisuudessakin.

– Selvää on, että käytän omia kokemuksiani teosteni materiaalina, mutta se ei tarkoita, että kirjat olisivat yksi yhteen oikean elämäni kanssa. Kirjoitan tarina edellä, eli en tee elämäkertaa, vaan romaania. Se tarkoittaa sitä, etten aina kunnioita faktoja, vaan valitsen sellaisen tavan sanoa, joka palvelee tarinaa parhaiten. Todellisuutta on mahdotonta vangita romaaniin, mutta samaan aikaan pyrin kirjoittamisellani tietynlaiseen emotionaaliseen totuuteen, siihen, että lukija voi tunnistaa asioita.

"Selvää on, että käytän omia kokemuksiani teosteni materiaalina, mutta se ei tarkoita, että kirjat olisivat yksi yhteen oikean elämäni kanssa." Tiiu Kaitalo

Järjettömiä asioita on myös taiteilijaromaani. Pohdit tekstissä yksityisen elämän, taiteen teon ja taiteen teosta julkisesti puhumisen suhdetta. Minkälaista nämä asiat on ollut saattaa tasapainoon?

– Välillä se on haastavaa. Sitä toivoo, että teosten tekeminen riittäisi, että joku muu voisi hoitaa markkinoinnin ja niistä kertomisen, mutta käytännössä se on mahdotonta. Kirjailijoilta odotetaan tietty määrä esilläoloa. Ja toisaalta kyllä mä myös haluan edesauttaa sitä, että mun kirjat löydetään ja että niitä luetaan.

Jonkinlainen ristiriita on nähtävissä siinä, että tekijä ammentaa elämästään ja itsestään, mutta ei halua päästää toimittajia tekemään tätä...

– On täysin eri asia kirjoittaa itse omasta elämästään, kuin antaa jonkun muun kirjoittaa siitä. Ihmisillä saattaa olla sellainen käsitys, että jos mä olen kirjoittanut läheltä omaa kokemustani, haluaisin myös haastatteluissa kertoa vapaasti henkilökohtaisia asioitani. Se ei tietenkään pidä paikkaansa. On myös tavallista, että mun sanomiset sekoitetaan kirjojen sisältöön. Ja usein tulee tunne, että musta luodaan jonkinlaista kertomusta, joka tuntuu itselle vieraalta. Varsinkin uran alkuvaiheilla se häiritsi.

– Nykyään en jaksa enää välittää niin paljon, enkä usein korjaa edes virheitä. Ajattelen, että oikeastaan se on ihan sama, millaiseksi ihmiset mua luulevat. Toisaalta juuri tämän takia, pidän eniten tällaisista kysymys–vastaus-muotoisista haastatteluista, joissa mun sanomisia ei muokata sellaiseen ”Turunen katsoo kaukaisuuteen ja juo cappuccinoaan” -muotoon.

Esikoisesi Rakkaudenhirviö oli Pohjois-Karjalasta kotoisin olevan nuoren naisen kasvutarina, ja Järjettömiä asioita on helppo lukea sen jatko-osana. Nähdäänkö joskus vanhuudessa kirjoitettu päätösteos?

– Tulen kirjoittamaan tällä tavalla jatkossakin. Toisin sanoen, en koe sellaista tarvetta uudistua, että mun pitäisi löytää jokaiseen kirjaan jokin kokeellinen uusi kieli. Mun kirjoja voi ajatella jatkokertomuksena, jos haluaa, mutta mä en kirjoita niitä varsinaisesti sellaiseksi. Aloitan aina nollasta ja pyrin etsimään sellaisen aiheen, joka mua kulloinkin kiinnostaa ja jota haluan pohdiskella. Rakkaudenhirviössä se oli koti, Sivuhenkilössä sivullisuus ja Järjettömissä asioissa rakkaus. Uskoisin, että monta kiinnostavaa aihetta on vielä käsittelemättä, eli vastatakseni kysymykseesi, toivottavasti nähdään vielä monta teosta. Se, mikä niistä on sitten se pääteos, voivat päättää muut.

Rakkaudenhirviön päähenkilö kamppaili tunteiden ilmaisun, suomalaiskansallisen kivikasvoisuuden kanssa. Kirja esitti, että sodat kokeneiden tunnekylmyys siirtyy kolmanteen polveen. Tuntuuko, että kehitystä on tapahtunut?

– Uusi romaani katsoo asiaa hieman eri kulmasta. Sen keskiössä eivät ole kulttuurien erilaisuudet ja niiden vertaaminen. En käsittele tässä romaanissa suomalaisuutta oikeastaan ollenkaan, toisin kuin Rakkaudenhirviössä, jossa se oli hyvinkin keskeinen asia. Ajattelen, että Järjettömien asioiden keskiössä on eräs suhde, jonka vaiheita seurataan. Kirjoitan kahdesta henkilöstä, jotka ovat tuon suhteen osapuolia, kirjan kertojasta ja ulkomaalaisesta miehestä, jonka kertoja tapaa. Kaikki esitellyt asiat liittyvät heidän luonteisiinsa ja perhetaustoihinsa ja niiden erilaisuuteen, eivät niinkään heidän kansallisuuksiinsa tai kulttuurien eroon.

TIETOKULMA

Saara Turunen

Kirjailija, näytelmäkirjailija, teatteriohjaaja.

Syntynyt Joensuussa 1981. Asui nuoruudessaan myös Kontiolahdella.

Muutti Pohjois-Karjalasta peruskoulun jälkeen ja kävi Helsingissä Kallion ilmaisutaidon lukion.

Opiskellut käsikirjoittamista ja dramaturgiaa. Valmistunut Teatterikorkeakoulusta 2009.

Romaanit Rakkaudenhirviö (2015), Sivuhenkilö (2018), Järjettömiä asioita (2021).

Useita näytelmiä ja ohjauksia vuodesta 2007.

Useita tunnustuksia, mm. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto 2015 ja opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-palkinto 2016.

Kirja-arvio: ”Esitän välinpitämätöntä, vaikka rakastunkin häneen heti ja seuraisin häntä vaikka kaivoon, jos hän haluaisi" – Järjettömiä asioita -kirjan tarkat ja itseironiset havainnot saavat syventymään tarinaan

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut