Puurakenteinen talo kärsi vahinkoja Myhkyrinkadulla – Pahkakujalla mies nukahti kesken ruuanlaiton

Kuopiossa sattui maanantai-iltana tulipalo ja palon alku. Tuire Punkki
Aku-Pekka Mölsä

Aku-Pekka Mölsä

Myhkyrinkadulla sijaitsevassa kaksikerroksisen puutalon yksiössä syttyi tulipalo myöhään maanantai-iltana. Tulipalo ei levinnyt laajalle, koska kiinteistön omistaja teki alkusammutuksen.

– Huone oli täynnä savua. Palo ei päässyt leviämään, koska se tukahtui. Jos ikkuna olisi rikkoutunut, niin palo olisi lähtenyt leviämään. Palokunta kyllä joutui savusukeltamaan, sammuttamaan palon ja tuulettamaan, päivystävä palomestari Antti Korhonen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoo.

Ihmisvahinkoja ei sattunut, mutta rakennus kärsi vaurioita.

Samoihin aikoihin Pahkakujalla Kuopiossa sattui uhkaava palonalku, kun ruuanlaittopuuhissa ollut mies nukahti kesken ruuan valmistuksen sillä seurauksella, että perunat kärysivät pannulle.

Kärähtäneet perunat aiheuttivat hajua kerrostalon porraskäytävään.

Ruuanlaittaja oli herännyt ennen pelastuslaitoksen saapumista, joten palokunnalla ei ollut kohteessa lopulta tehtävää lainkaan.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut